Géla Babluani käsikirjoitti ja ohjasi vuonna 2005 elokuvan 13 Tzameti, joka menestyi varsin hyvin eri filmifestivaaleilla. Elokuva oli kuitenkin ranskankielinen ja vielä mustavalkoinen, joten siitä päätettiin tehdä yhdysvaltalaisversio, sillä eihän kukaan nyt vieraskielistä elokuvaa halua katsoa. Uusintaversion käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi jälleen alkuperäisteoksen tehnyt Géla Babluani, mikä jo itsessään on positiivinen asia. 13 ei kuitenkaan etene täysin saman juonen mukaan kuin alkuperäinen teos, sillä Babluani halusi tehdä muutoksia, eikä vain kuvata samoja kohtauksia uudelleen. Elokuvan pääosaan kiinnitettiin Sam Riley, joka teki läpimurtonsa vuonna 2007 ilmestyneessä elämänkertaelokuvassa Control.
Vincent “Vince” Ferro (Riley) on sähkömiehen hommia tekevä nuorimies, jonka elämä ei ole varsinaisesti ruusuilla tanssimista. Perheen isä makaa sairaalassa ja sairaalamaksutkin pitäisi maksaa. Perheen rahatilanne on melko synkkä ja kotitalokin on jo lähes myyntiuhan alla. Vince siis elää todellista amerikkalaista unelmaa. Erästä sähkötyötä tehdessään Vince kuitenkin sattumalta kuulee talon omistajan puhuvan puhelimessa isoista summista ja miehen mysteerinen kirjekuori herättää nuoren Vincen mielenkiinnon. Kuin sattumalta talon omistaja päättää ottaa yliannostuksen huumeita ja kuolla kupsahtaa. Vince Ferro näkee tilaisuuden pelastaa perheensä pulasta ja nappaa mukaansa mysteerisen kirjekuoren.
Alkaa seikkailu, johon nuorimies ei todellakaan ole valmis. Pyörät kuitenkin lähtevät pyörimään ja yhtäkkiä Vince nykäistään mukaan alamaailman karuihin ympyröihin, joissa elämä on vain liipaisimenvedon päässä. Aluksi kaikki kuitenkin vaikuttaa hyvältä ja Vince seuraa saamiaan ohjeita toiveikkaana. Karu totuus alkaa kuitenkin vähitellen paljastua ja kun miehen käteen isketään yhdellä luodilla ladattu ase, ei paluuta enää ole. Karu totuus iskee vasten nuorenmiehen kasvoja – hän on mukana alamaailman turnauksessa, jossa lajina on venäläinen ruletti ja pelaajien “managerit” veikkaavat pelaajien kohtalosta kuin ravikisoissa.
13 on pikkunäppärä jännäri, joka kuitenkaan ei yllä alkuperäisteoksen tasolle. Yksi isoin muutos on värimaailma, sillä alkuperäinen 13 Tzameti oli mustavalkoinen. Mustavalkoisuus toi elokuvaan huomattavasti synkemmän ja rujomman tunnelman, jota ei uusintaversiossa ei valitettavasti saavuteta. Uusintaversio noudattaa melko vahvasti alkuperäiselokuvan juonta ja jopa identtisiä kohtauksia on todella paljon. Isoimmat muutokset ovat sellaisia, jotka on selvästi tehty jenkkiyleisöä varten, sillä esimerkiksi perheen rahatilanteella sympatiat saadaan Vincen puolelle. Myös Mickey Rourken näyttelemä teksasilainen “cowboy” on puhtaasti uusintaversion hahmo, sillä pakkohan elokuvassa on olla yksi perusjuntti cowboy…
13 ei kuitenkaan ole huono elokuva, vaikkakin se jää alkuperäisen varjoon lähes kaikessa. 13 viihdyttää ja kiehtoo kestonsa ajan todella hyvin ja vaikkei tunnelma olekaan yhtä toivoton ja karu kuin alkuperäisessä elokuvassa, on se kuitenkin tarpeeksi karu, jotta katsojakin on hieman jännittynyt. 13 tuo hienosti ja ehkä jopa paremmin esille sen, että “pelaajat” ovat vain veikkauskohteita, joiden hengellä on tietty kerroin. Molemmat elokuvat olisivat tosin kaivanneet hieman lisää moraalista otetta, vaikkakin alkuperäiselokuvassa otetaan hieman asiaan kantaa.
Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat kohtalaisen hyviä. Sam Riley suoriutuu roolistaan varsin hyvin ja on huomattavasti luontevampi kuin alkuperäisteoksen Georges Babluani, jonka suoritus oli melko ilmeetön. Toisaalta Babluanin ilmeettömyys antoi elokuvalle oman tunnelmansa ja katsoja ei niin helposti ollut miehen puolella. Jenkkiversiossa sympatiat pukataan heti alusta alkaen Vincen suuntaan ja Rileyn suoritus onkin huomattavasti elävämpi kuin Babluanin. Ray Winstone tekee jälleen karismaa huokuvan suorituksen mielisairaalasta mukaan peliin tuotuna ennakkosuosikkina. Jason Statham on tällä kertaa elokuvan “pahis” ja mies tekee perusvarman suorituksen. Mickey Rourke on Mickey Rourke – hän örisee epäselvästi stetsoni päässä ja esittelee lihaksiaan juoden viinaa. Maininnan arvoisen suorituksen tekee myös Alexander Skarsgård, joka muistetaan mm. True Blood ja Generation Kill sarjoista.
13 on loppujen lopuksi perustason trilleri, joka ei ole mikään mestariteos, mutta ei myöskään sieltä huonoimmasta päästä. Elokuvan isoin virhe on sen jenkkimäisyys, sillä katsoja tietää alusta alkaen, miten elokuvassa tulee käymään. Lopun käänne pelastaa jonkin verran, mutta ei tarpeeksi. 13 ei ole yhtä karu ja rujo kuin alkuperäinen elokuva, jonka vuoksi sen tunnelmakin jää hieman vaisuksi. Toisaalta se on kuitenkin hyvä perustason trilleri, joten se kannattaa ehdottomasti katsoa, jos mahdollisuus siihen tarjoutuu. Alkuperäisteos kannattaa kuitenkin katsoa myös, sillä se on lähes kaikessa jenkkiversiotaan onnistuneempi.
