Tässäpä yksi niistä harvoista leffoista, jotka onnistuvat yllättäen kertomaan ensirakkaudesta aidontuntuisesti ja pahimmat siirappisuudet välttäen. Ideansa puolesta Mimmikisa kuulostanee jonkinlaiselta 30 vuotta taaksepäin sijoitetulta, Sinussa on se jokin-tyyliseltä teinifilmiltä (kamala ajatus!), mutta nappisuoritusten ja hienon kerronnan ansiosta kuvan lähtökohtakin tuntuu jo kumman ainutlaatuiselta.
Eletään vuotta 1963, ja Kaliforniaan saapuu lauma nuorukaisia. Joukossa on paljon 18-vuotiaita rellestäjiä, jotka rahdattaisiin huomenna Vietnamiin traumoja hankkimaan. Viimeinen ilta vietetään perinteisen Mimmikisan merkeissä; ken tuo yöklubille rumimman deitin, voittaa aimo kasan rahaa. Eddie Birdlace (nuorena nukkunut River Phoenix) bongaa daamikseen viime tipassa ujon ja hiljaisen Rosen (Lili Taylor), mutta huomaa yllättäen tuntevansa tätä kohtaan jotakin. Mikä neuvoksi kun aikaa on vähän, Rose loukkaantuu ilkeästi ja epämiellyttävä omantunnon ääni kouristelee odottamatta vatsassa?
Savoca on tavoittanut filmissään hyvin Kalifornian fiilikset hetkeä ennen Vietnamia, hippejä sun muuta mullistavaa. Mesta on omiaan juuri tämmöiselle pienelle-isolle rakkausstoorille. Dialogissa on mukana juuri sopivasti huumoria, ettei tunteilu kävisi epäuskottavaksi. Rosen runoja rustaava herkkissielu kolahtaa heti katsojaan hömppälevyineen päivineen, ja ajan kuluessa Eddiekin kasvaa symppikseksi. Mainion soundtrackin ja lämpöisen kerrontatyylin lisäksi Phoenix ja Taylor tulkitsevat epävarmoja roolihahmojaan aivan käsittämättömän hienosti.
On se vaan kumma juttu, että näin hieno pläjäys on jäänyt isolta yleisöltä niin armotta varjoon. Sopivasti avoimeksi jäävää, vihoviimeistä kohtausta myöten filkka on epätavallisen mainio tapaus. Tämmöinen matskuhan vavisuttaa jo kivisiä pumppujakin. Oih!
