Michael Jai White on melko uusi tuttavuus allekirjoittaneelle. Blood and Bone on Black Dynamiten ohella toinen elokuva, jonka olen mieheltä nähnyt. Sinänsä harmi, koska Michael Jai White omaa kyllä karismaa ja taidot isompaankin, mutta Blood and Bonen tapauksessa kyseessä on pienen budjetin elokuva, jota Jai White kantaa lähes kokonaan omalla suorituksellaan.
Michael Jai White on ”Bone”, hiljainen ja sisäänpäinvetäytynyt, ns. ”silent, strong type”, kuten Tony Soprano ilmaisi asian. Bone vapautuu vankilasta, ja ilman isompaa tarinankerrontaa vuokraa huoneen talosta, jossa huolehditaan orvoista lapsista. Tälle ei anneta mitään syytä, mutta se ei haittaa, koska vielä tässä vaiheessa elokuvaa sillä ei ole kovinkaan isoa merkitystä. Elokuvan hahmojen taustoja ei muutenkaan kerrota katsojalle suoraan, vaan niitä paljastetaan hiljalleen elokuvan edetessä. Elokuvan alku lupailee kuitenkin hyvää; vankilassa tapahtuvassa kohtauksessa Bone pistää kourallisen vankitovereita kasaan, ja heittää vielä one-linerin kaupan päälle. Viimeistään tässä vaiheessa katsojan mielenkiinto herää, koska kohtaus lupailee jotain melko mahtavaa. Olisiko Blood and Bonesta 1980-luvun klassikoiden tasolle?
Valitettavasti ei. Harmillista on se, että pienen budjetin takia koko elokuva lepää lähinnä Michael Jai Whiten harteilla. Potentiaalia olisi ollut parempaankin, mutta nyt Blood and Bone jää vain keskinkertaiseksi toimintanälän täyttäjäksi. Oikeastaan ainoa näyttelijä, jonka Jai Whiten ohella voi nostaa esiin, on Eamonn ”Kareem Said” Walker, joka siis on tuttu Oz-vankilasarjasta. Muuten näyttelijäkaarti on melko heikkoa, ja useampi heistä aiheuttaa melkoista ärsytystä. Hyvänä esimerkkinä Danté Brasco, joka näyttelee Pinballia, katutappelupromoottoria, joka ystävystyy Bonen kanssa sen jälkeen, kun on järjestänyt tälle ensimmäisen katuottelun.
Bone siis ajautuu katutappeluiden pariin, ensin vain katsojana, mutta sitten myös ottelijana. Juoni alkaa hahmottua katsojalle, kun Bone pyytää Pinballia järjestämään hänet ottelemaan rikollispomo Jamesin (Eamonn Walker) suojattia, Hammermania, vastaan. Hammerman on voittamaton katutappelun ”mestari”, joka on tuhonnut kaikki vastustajansa. Silti Bone haluaa otteluun, mutta kuten perinteiseen juoneen kuuluu, täytyy hänen ensin hankkia mainetta. Tämän takia Pinball hankkii hänelle ensimmäisen ottelun. Tuo tappelu kuvataan videolle, ja näin ura voi alkaa. Bonen uran kehitystä seurataan muutaman ottelun ajan, jonka jälkeen hän on jo niin kovassa maineessa, että Hammermanin haastaminen on seuraava askel.
Blood and Bone olisi voinut olla juoneltaan yllä kuvatun mukainen, mutta sen suurin virhe tapahtuu siinä, kun se yrittää olla jotain suurempaa. Tarinan edetessä selviää, että rikkaan rikolliset, kuten kansainväliset asemyyjät, pitävät omaa katutappelurinkiään. Tätä verkostoa kutsutaan Consortiumiksi, ja Jamesilla on kontakti, jonka avulla hän saa ottelijansa sisään turnaukseen. Isommalla budjetilla ja pidemmällä kestolla tästä juonenkäänteestä olisi varmasti saatu todella mielenkiintoinen, mutta nyt se jää hätäiseksi lisäykseksi, joka ei tarjoa katsojalle paljon mitään – valitettavasti. Ideana Consortium on hyvä, mutta oikean tunnelman ja jännityksen kasvattamiseksi olisi tosiaan vaadittu enemmän rahaa, ja enemmän kestoa.
Blood and Bonen juonen selvitessä katsoja ymmärtää, että kyseessä on melko perinteinen toimintaelokuva. Juoni on lopulta todella samanlainen, kuin Jean-Claude van Dammen Lionheartissa.
Blood and Bonessa on paljon potentiaalia, mutta se ei saavuta nostamiaan odotuksia missään vaiheessa. Sen takia siitä tulikin vain The Michael Jai White -show. Jai White tekee hyvän ja varman roolisuorituksen Bonena, mutta valitettavasti se ei riitä pelastamaan elokuvaa keskinkertaisuudelta. Eamonn Walker tekee hyvän roolin pahiksena, vaikka monelle on varmasti vaikeaa mieltää miestä muuhun, kuin Kareem Saidin -rooliin. Toki miehen eleet ja jopa puheet ovat hieman samankaltaisia kuin Saidin.
