Maailmanympärysmatkailua ihmiskunnan ihmeellisimpien aarteiden perässä. Sitähän Jonesit tarjoavat. Sitä tässäkin epäilemättä yritettiin, mutta tuntuu että kohdeyleisö on silti eri. Juoni noudatteli perinteistä seikkailuleffan kaavaa, eivätkä tapahtumat sisältäneet erityistä jännitystäkään. Kyseessä on siis rennompaa menoa tarjoava ja hyvää huumoria sisältävä leffa.
Flynn Carsen (Noah Wyle) on koko ikänsä opiskellut kolmekymppinen nörtti, tavallisen koulupenskan painajainen. Opettaja pistää hänen koulusta pihalle, koska pitää tätä liian fiksuna. On töihin menemisen aika. Kiinnostavaa työtä ei tunnu löytyvän, kunnes Flynn saa kutsun kirjastonhoitajan työhaastatteluun. Seuraavana päivänä hän onkin jo Amazonin sademetsässä yhdessä henkivartijansa Nicole Noonen (Sonya Walger) kanssa roistot perässään. Tarkoituksena on estää roistoja saamasta kaikkia Kohtalon keihään palasia kokoon. Kuulostaa varsin tutulta…
Elokuva on kuin uusi Indiana Jones, mutta suurin osa seikkailun toimintakohtauksista on yhtä uskottavia kuin gangsteri, jonka nahkatakissa lukee vaaleanpunaisella ”I love mama”. Tässä olivatkin elokuvan huonot puolet. Hyviä puolia on runsaasti, muun muassa se, että tilannekomiikka on huipussaan. Leffa tuntuu myös kovin lyhyeltä, vaikka se on ihan normaalin mittainen. Näin minulle käy aina hyvien leffojen parissa. Viihdyttävyyttä ja rentoa menoa ei puutu, vaikka kovin vakuuttava elokuva ei loppujen lopuksi olekaan.
Näyttelijäpuolessakaan ei ole valittamista. Kaikki esiintyivät sopivasti, ja onnistuivat kohtuullisen hyvin. Wylen esittämä Flynn oli paikoitellen kuin ”peura ajovaloissa”, kuten tavataan sanoa. Tarkoituksellisena piirteenä etenkin tämä oli hauskaa katsottavaa.
Seikkailuleffa jossa ei paineta jäätiköiltä aavikoille verenmaku suussa. Sopivan ei-niin-vakava ote näin vaihteluksi.
