Mitäpä perhe ei tekisi nuorimman tyttärensä eteen. Varsinkin jos isän 9 askelta menestykseen -opus ei menesty, isoveli on tehnyt puhumattomuslupauksen aina siihen saakka kun pääsee ilmavoimiin, eno on itsaria yrittänyt homo ja vaari pervo narkkari. Äiti taitelee kaiken tämän keskellä hiki päässä. Koko kummallinen “perhe” uhrautuu matkalle jonka tarkoituksena on että nuorin tyttö voittaa Little Miss Sunshine -kauneustittelin. Niinpä tietä lähdetään halkomaan Volkswagen Kleinbussilla. Honk, honk.
Little Miss Sunshine -elokuva on pitkästä aikaa piristävän musta. Huumori on kuorrutettu tavalla joka ainakin tähän katsojaan vetoaa täydellisesti. Vaikeana tyylilajina musta huumori taitelee hyvän maun, uskottavuuden ja farssin rajamailla, ja Sunshine tekee sen taitavasti. Kummalliset persoonat pysyvät kaistallaan, ja mikä parasta henkilöt kehittyvätkin tarinan aikana. Ainoa poikkeus katraassa on Greg Kinnearin hahmo, mutta aina yksi rikka soppaan mahtuun. Persoonaton soap opera -naama ei istu luonnenäyttelijöiden sekaan.
Erityistunnustus ojennetaan musiikkimaestrolle. Tyylitajuisesti musa oikaisee ajatukset takaisin mustan huumorin raiteille, mikäli vaarana on eksyä ottamaan vakavasti normaalisti vakavina pidettäviä asioita.
Mitä ne vakavat asiat sitten on? Jokainen voi päätellä kun tutustuu perheenjäsenten eri vaikeuksiin. Ja totta tosiaan, huumorin viitan alla pilkottaa ajatuksia hetättäviä aiheita.
Little Miss Sunshine on road movie jonka kerrassaan toivoisi jatkuvan kun loppu häämöttää. Tässäkin kohtaa ohjaajat ja käsikirjoittaja osoittavat tyylitajunsa. Kun lopputekstit lävähtävät ruutuun, niin ensimmäinen ajatus oli, että onpa linjansa mukainen loppu. Ja asia saa vain tukea kun katsoo DVD:n extroista vaihtoehtoiset loput. Mikään muu ehdoilla olleista ei istu kuosiin kuin The Chosen One.
Kaikkiaan Little Miss Sunshine on elokuva joka kunnioittaa elokuvan perusjuttuja ilman kikkailuja. Pieni elokuva mutta loistava toteutus.
