Sheriffiksi suuntaava jepari James Harrison (Ryan Honey) ja tämän kaveri Jonathan Cooger (Denny Kirkwood) viettävät hieman rivoaikaa kahden stripparin, Maryn (Danielle Harris) ja Annien (Jennifer Blanc) kanssa, mutta liian pitkälle menemisestä tulee henkirikos. Pelästynyt Annie pakenee suunniltaan ja löytää metsässä asuvan erakon, Kyle Limaton (Michael Biehn) asumuksen ja niin tämä partanaamainen jermu sotkeutuu rikoksen peittelyyn.
Michael Biehn sai inspiraation grindhouse-leffan ohjaajalta, rustasi kasaan käsikirjoituksen Reed Lackeyn tarinasta ja istahti ohjaajan penkille ohjaamaan pienen budjetin jännäriä. Toisaalta sellaista penkkiä ei ehdi lämmittää kameran edestä, joten leffan taiteellinen vastuuhenkilö aika isolla nuolella osoitettu. Tässä tapauksessa kyseinen vastuuhenkilö selviää komeasti kahdesta tehtävästä ja kolmannen kohdalla tulos on ennalta-arvattava, mutta toimiva. Käsikirjoitus on se heikoin suoritus.
Tiiviin rytmin ja nopean kerronta-ajan (leffassa ja yleisössä) vuoksi jokainen elokuvan hahmo on jonkin yksittäisen piirteen määrittämä, mutta näiden piirteiden lisäksi heissä on jokin pinnan alla oleva piirre joka pääsee vaikeassa tilanteessa irti. Jennifer Blanc on pelästynyt uhri, joskin tällä on myös tarpeeksi ajattelukykyä huomata että ilman todisteita jutussa ei ole mitään. Danielle Harris jää epäonniseksi uhriksi. Ryan Honey on liero jepari joka paljastuu vielä niljaisemmaksi tapaukseksi ja Denny Kirkwood on se vähemmän paha jepari joka on aggressiivisemman kumppaninsa talutusnuorassa ja se naru on kireällä. Michael Biehn on epämääräinen metsässä asuva erakko jolla on syynsä asua siellä ja varsin paljon ymmärrystä asioiden suhteen. Erityisen paljon hänellä on ymmärrystä ihmismielen pimeämmästä puolesta. Näyttelijät ovat ohuissa rooleissaan toimivia ja ohjaajan tapauksessa suorastaan erinomainen.
Vaikka käsikirjoitus ei ole omalaatuisuuden riemuvoitto niin ohjauksessa on energiaa ja muutamia hyytävän hienoja hetkiä. Nämä kohtaukset todellakin naulaavat penkkiin ja genren vaatima käsirysykohtaus on raakaa pieksämistä. Lisäksi hykerryttävän hauskat lopputekstit antavat bonusta kokonaisuuteen. Tämän leffan perusteella Michael Biehnin kannattaa siirtyä kameran taakse uudelleen.
