Persianlahden sota ja sotaoperaatiot siellä. Eipä näinä päivinä aihe juurikaan kiinnosta. Töösähän suoltaa tällä hetkellä samanlaisia aktuellikuvia kuin Saddamin hätistelyn aikoihin.
Onneksi Tulikokeessa -leffa yritti lähteä kuitenkin alkukuvista huolimatta omille poluilleen eikä ole vain yläviitosen lätkyttelyä ahtaassa panssarivaunussa.
Mutta onni on lyhytaikaista. Leffa alkoi jo kiinnostamaan uusien käänteiden johdosta, mutta vesittyy loppua kohti pahasti. Sotilaan omat sähläykset painavat mieltä enemmän kuin koristeet rintapielessä, mutta silti pitäisi penkoa toisten sotatoilailuja. Mielenkiintoinen asetelma, mutta Hollywood teki sen taas. Pilasi lättänällä lopulla koko touhun. Tippa herahtaa isoleukaisimmankin soltun silmäkulmasta kun on lopputunnustusten aika. Naiviuden huipentumana The President ojentaa kunniamitalin tantereella kaatuneen solttuäidin silkohapsiselle lapselle, samalla kun lennosto suorittaa ylilennon vajaalla muodostelmalla. Voi näitä vertauskuvien kuninkaita.
Pieni talo preerialla-sarjassa oli laskettu kyynelhuipennuksen ajoitukseksi 42 minsaa alusta. Sama pätee näihin huttutehtailuihin. Aina ne saa käänteensä tietyssä kohdassa ja lopussa heitellään onnellisena frisbeetä pihanurmella. Joskus vaihtoehtona on pihakeinukuvat.
Ei mitään yllättävää, kunhan pykäsivät sotaleffan missä oli aiheena muukin kuin fucking Nam. Asia on roger.
