Piirrosjälki on hienon näköistä, käsikirjoitukset loistavia.

17.12.2008 13:29

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Simpsons: The Complete Season 3
Valmistusvuosi:1991

Kysynpä vain, että tunnetteko kaikki Simpsonit? Vastaan itsekseni: joo, kyllä tunnemme. Keltapäinen perhe lieneekin maailman suosituimpia TV-ohjelmia, ja on ollut sitä jo monen vuoden ajan. Itsekin olen suuri Simpsonit-fani, ja suurinpiirtein vuosi sitten ostin sarjan kolmannen tuotantokauden. Ja edelleen sitä tulee katsottua useasti, eikä jaksojen hauskuus ole hälvennyt lainkaan, edelleenkin ne pystyvät pelastamaan ankean kaamospäivän ja naurattamaan.

Sarja kertoo (vaikka luultavasti kaikki tämän tietävät) Simpsoneiden perheestä, johon kuuluu ylipainoinen isä Homer (Dan Castellaneta) joka kuluttaa päivänsä ydinvoimalassa työskennellen, TV:tä töllöttäen tai baarimikko Moen (Hank Azaria) kapakassa roikkuen. Perheen äiti Marge (Julie Kavner) on tavallinen kotiäiti. Hän hoitaa Maggie-vauvaa, joka ei osaa vielä puhua, mutta on silti yksi sarjan hauskimmista hahmoista. 10-vuotias poika Bart (Nancy Cartwright) tekee koulussa kepposia ja ajaa opettajat yhä uudestaan ahdinkoon, samaan aikaan kuin Lisa (Yeardley Smith) saa hyviä arvosanoja kokeesta. Tuotantokauden 24:ssä jaksossa Simpsoneille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ja aina kaikki saadaan hauskaksi.

Erityisesti pidän Simpsoneissa siitä, että jaksot ovat realistisia. Huimiakin tapahtumia löytyy, mutta mitään epäloogista ei tapahdu, ja kaikki tapahtumat johtuvat jostakin. Jaksot alkavat yleensä pikkuseikoista, ja kehittyvät sitten kaikessa rauhassa isommaksi kertomukseksi. Pienistä tapahtumista seuraa isompia tapahtumia, joista seuraa lopulta jakson pääteema. Ja aina kaikki saadaan hauskaksi.

Ääninäyttely on kaikinpuolin loistavaa. Dan Castellaneta on huvittava Homer Simpsonina, ja saa hahmon kuullostamaan tyhmältä, mutta samalla sympaattiselta ja hauskalta. Hank Azaria taas esitää baarimikkoa Moea todella vakuuttavasti, ja Nancy Cartwright on ainaisen hauska Bartina. Yeardley Smith ja Julie Kavner tekevät hekin hyvää työtä. Kavner saa Margen kuullostamaan tyypilliseltä kotiäidiltä, Yeardley Smith on hänkin vakuuttava.

Animointi on myös hyvää. Taustat ovat sopivan yksityiskohtaisia ja hienon näköisiä, hahmojen liikkeet sulavia. Välistä näytetään ydinvoimalaa, välistä järvimaisemaa auringonlaskun aikaan, ja kaikki on hyvän näköistä. Musiikkikin on yhtä täydellistä. Erityisesti Danny Elfmanin klassinen alkukappale on aivan mahtava. Simpsoneiden 3. tuotantokausi oli hyvä ostos, vaikka ekstrat olivatkin vähäiset. Suosittelen, jos olet vähääkään Simpsoneiden ystävä, sillä tämä on kerrassaan loistava tuotantokausi.

Arvosteltu: 17.12.2008

Lisää luettavaa