Kevin Smith tuntuu olevan aika monipuolinen ohjaaja. Vaikka kaikki kolme näkemääni miehen tekemää leffaa ovat olleet komedioita, on jokainen silti ollut hieman erilainen. Jay & Silent Bob iskevät takaisin oli tarkoituksellista roskaa ilman järjen hiventäkään. Dogma oli jo nerokas road movie-komedia, joka piikitteli kiihkouskovaisia, Raamattua, saatananpalvojia, ja oikeastaan kaikkea muutakin mahdollista. Miehen ensimmäinen pitkä elokuva, Clerks – Tiskirotat puolestaan tarjoaa hieman Jarmuschmaista indieleffaa, joka painottaa dialogiin enemmän kuin tapahtumiin. Niin, ja onhan miehen filkoille yhteistä toki sekin, että kaikissa näkemissäni esiintyvät idioottikaverukset Jay ja Silent Bob.
Dante ja Randal ovat töissä ostarilla, toinen kaupan myyjänä ja toinen videovuokraamon kassalla. Liikkeet ovat samassa rakennuksessa, ja hemmoilla on sama pomo. Dantella olisi vapaapäivä, mutta pomo soittaa hänet tuuraamaan muutamaksi tunniksi. Tästä käynnistyy tapahtumarikas päivä ostarilla, jota värittävät jatkuvasti mm. Randalin rennot ja omituiset jorinat.
Indieleffat kunniaan, niinhän se menee. Brian O’Halloranin luuserilookki sopii Danten rooliin täydellisesti, ja Jeff Anderson suorastaan loistaa Randalina. Muut näyttelijät lähinnä vierailevat, eikä heitä kannata sen kummemmin alkaa mainitsemaan. Suurimmat pojot tästä pläjäyksestä menevät oikeastaan käsikirjoitukselle. Vaikka filkka ei alussa oikein meinaakaan saada tuulta siipiensä alle, niin mitä pitemmälle mennään sitä hauskemmaksi meno muuttuu. Muutamat oikein kunnon röhönaurutkin Smith saa elokuvallaan katsojalta revittyä, mutta kokonaisuutena leffa ei ole mikään erikoinen. Erittäin viihdyttävä ja sympaattinen draamakomedia silti. Mustavalkoisuus sopii pätkään kuin nyrkki silmään.
Clerks on hyvä elokuva. Se pieksee kirkkaasti Jay ja Silent Bob iskevät takaisin-kohelluksen, joka oli hauska, mutta silti varsin huono, mutta häviää Smithin kirkkaasti parhaalle teokselle, Dogmalle.
