Tarinan Barbie eli Elle Woods (Witherspoon) on blondeista blondein. Hän kulkee omiensa (lue: barbikansan) parissa ja manikyyrissa hyräillen “Nyt mä olen muotitietoinen…”. Sitten Barbiemaailmaan tuleekin särö: tarinan Ken, lakimiesperheen itsekeskeinen kuopus Warner (Davis), jättää sankarittaren syntymäpäivänä. Johan siitä viikon itkut ja suklaakuurit kehittyvät. Ja ainoa tie ulos onnettomuudesta vie (manikyyrin kautta) Harvardiin!
Tavanomaisen ihmeselviytymistarinan tavoin Elle kasvaa vaikeuksista voittajaksi, ja Ken-ehdokkaiden määräkin kasvaa tylsien lakimiesten parissa. Ykköskertoimet kasvavat tarinan edetessä Emmett Richmondin (Wilson) kohdalla, mutta vanha Ken roikkuu kuvioissa. Kuinka siis käykään, kun blondi alkaa ratkoa säälittävien lakimiesjannujen sotkuja.
Käsikirjoitus yrittää olla nokkelampi kuin mitä se on. Pahat ovat tavallistakin pahempia (mm. Vivian, tuo kuuden karaatin sormus sormessaan kulkeva katala nainen) ja hyvät tavallista blondimpia. Reese Witherspoon ei ihan ole parhaimmillaan tässä parodiassa, vaikka onkin väläytellyt komediennen kykyjään esim. Alexander Paynen Vaalit –komediassa. Taustajoukko on sopivasti kaunista ja komeaa, ja tahallisen ärsyttävä popitus soi taustalla. Maininnan arvoisia ovat ainakin Linda Cardellini todistajanaitiossa kauheine permanentteineen sekä loistava Oz Perkins, joka on tullut isäänsä (Anthony) hullujen ilmeidensä osalta.
Leffa tarjoaa pari oikeasti hauskaa kohtausta. Ellen hakuvideo Oikikseen on vähintäänkin nerokas, oikeusalissa käytävä ”Enrique on homo” – näytös tarjoaa oivaa Cher-pilkkaa ja muutamat Witherspoonin käyttämät oivat maneerit naurattivat. Harmi, että itse tarina ympärillä on huono. Opetushan on se, että koskaan ei saa luovuttaa ja hurvitteluvaihteen päälle heittäneen blondin (uusille muodikkaille korko)kengille ei astuta.
Blondin kosto on mahdollisimman pinkiksi värjätty väritön komedia. Sen barbiehuumori tosin varmasti aukeaa paremmin kauniimman sukupuolen edustajille. Tältä suunnalta pojoja lankeaa vain kaksi ja puoli.
