Sam Bell (Sam Rockwell) on astronautti siinä mielessä että hän työskentelee avaruudessa, mutta hän ei ole mitään muuta kuin raskasta työtä yksinäisyydessä paiskova duunari. Työkeikka kestää kolme vuotta ja jäljellä on vain kaksi viikkoa, mutta hän kuitenkin joutuu onnettomuuteen ja sen seurauksena alkaa nähdä harhoja ja hänen ainoana suorana seuranaan olevasta GERTY-tietokoneesta (Kevin Spacey) ei paljoa hyötyä ole. Ilmeisesti Samin päässä alkaa iso pyörä lopullisesti heittää, sillä aivovaurio on aina aivovaurio.
Duncan Jonesin ohjaama scifi on pieni elokuva. Se sijoittuu pienelle, eristetylle alueelle, sen henkilödraama on erittäin minimalisoitua ja jopa miljöö on pelkistetty. Vähät erikoistehosteet ovat myös vanhanaikaisia pienoismalleja ja yksinkertaisia trikkejä. Ainoastaan idea on suureellinen olemassaolon salaisuuden oppimisesta, identiteetin rakenteesta ja kunnianosoituksia genren suurille edustajille on myös huomattavissa. Tarinan heikkous on siinä että loppuun on liitetty parikymmentä minuuttia venytystä varsinaisen draaman päästessä päätökseensä, eli rytmitys ei ole oikein onnistunut ja happyend on suorastaan päälleliimattu.
Minimalistisen näyttelijäkaartin ainoa kasvo, Sam Rockwell tekee laadukasta työtä. Hänen suorituksensa on lähes naturalistinen latteassa ilmiannossaan mikä antaakin dramaattisille hetkille vahvaa vivahdetta. Rockwell joutuu hoitamaan dialogikohtauksia itsensä kanssa (tehosteiden avulla), olemaan kovapäinen ammattilainen ja tiedon musertama räähkä. Karismaa tai riehakasta hulluutta ei päästä näkemään, mutta silkkaa ammattitaitoa senkin edestä. Kevin Spaceyn tasainen ääni on kunnianosoitus tietokoneelle joka muodostui vaaratekijäksi, mutta GERTYn tehtävä on helpompi ja hän pysyy luotettavana koko ajan.
Käsikirjoituksen ja näyttelijän vahvuudet peittävät pienimuotoisuuden alleen erittäin vahvasti, mutta liian pitkäksi venytetty loppu ja varsin nopeasti paljastuva mystinen lähtökohta antaa hätiköidyn vaikutelman.
