Zero Dark Thirty lienee yksi mielenkiintoisimmista elokuvista vuoden 2012 Oscar ehdokkaista. Leffanhan oli alunperin tarkoitus kertoa Osama Bin Ladenin metsästyksestä ja siitä kuinka tuota terroristijärjestö Al-Qaidan johtajaa ei koskaan saada kiinni. Kuitenkin kun tuo Bin Laden teurastettiinkin loppujen lopuksi piti käsikirjoitus kirjoittaa kokonaan uudelleen.
Tapahtumia kuvataan heti 18-vuotiaana lukiosta CIA:lle värvätyn Mayan (Jessica Chastain) näkökulmasta. Ensimmäiseksi Maya seuraa Dania (Jason Clarke), joka kuulustelee ja kiduttaa AL-Qaida vankeja, jotka on otettu kiinni WTC – iskujen jäljiltä. Naikkonen uskoo, että Osama Bin Ladenin olinpaikka voidaan saada selville vain kuulustelemalla vankeja ja seuraamalla heiltä saatuja johtolankoja. Maya keskittää kaiken aikansa ja työnsä vain Bin Ladenin löytämiseen aina tämän viimeisille hetkille saakka.
Odotin Zero Dark Thirtyltä kiehtovaa ja jännittävää kuvausta siitä, kuinka nämä henkilöt ovat toimineet Osama Bin Ladenia metsästäessä ja sehän on se mihin tämä elokuva keskittyykin. Kuitenkin kun kuulustelut aloitettiin vuonna 2001 WTC – iskujen jälkeen ja päätyivät lopulta vasta 2011, kun Bin Laden saatiin kiinni, on tuo aikaväli sen verran pitkä, että täytyy harkitusti käyttää saamiaan materiaaleja, jottei elokuvasta tulisi pitkäveteistä ja tylsää. Melko taitavasti ja harkitusti noita materiaaleja onkin valittu leffaa varten, harmillisesti muuten erittäin taidokkaasta ohjauksesta huolimatta Kathryn Bigelow ei osaa luoda jännitystä kuulustelujen ja neuvotteluiden ajaksi mistä johtuen elokuvan ensimmäinen puolisko on äärimmäisen pitkäveteinen. Ilman kunnollista jännitystä on uneen vaipuminen jopa näin hidastempoisista elokuvista pitävän henkilön kohdalla lähellä. Pitkäveteisyydestä huolimatta elokuva säilyttää katsojan mielenkiinnon tapahtumista aina jännittävään loppuun saakka.
Kuten aikaisemmin mainitsin, ei Bigelow osaa luoda tarpeaksi jännitystä elokuvan ensimmäiselle puolitoistatuntiselle välttääkseen elokuvan laahaamista. Tästä huolimatta naikkonen on onnistunut erittäin realistisesti kuvatussa hyökkäyksessä, joka kohdistuu tuohon Osama Bin Ladenin mahdolliseen olinsijaan. Tämä sijoittuukin elokuvan viimeiselle tunteroiselle, joka pitää sisällään äärimmäistä jännitystä ja erittäin tyylikkäästi kuvattua realistista toimintaa U.S. Navy Sealsin matkassa. Onhan elokuva itseasiassa läpikotoison kuvattu vankalla ammattitaidolla ja mahdollisimman realistisesti, mutta se ei tässä tapauksessa riitä jännityksen ylläpitämiseen alkupuoliskolla. Eikä asiaa ainakaan helpota se, ettei katsojalle esitetä hahmoja kunnolla, vaan ne lätkäistään suoraan ruudulle ja heitetään katsoja mukaan ihmettelemään.
Siitä huolimatta ettei hahmoja pahemmin esitetä katsojalle, voi näyttelijöiden upeista roolisuorituksista nauttia. Panokset Bin Ladenin löytämisessä ovat kovat ja sen myös huomaa tästä lähes elämäntyönsä tehneen Chastainin roolihahmon naamalta. Ennestään itselleni tuntematon Jessica Chastain näyttelee upeasti hyvin määrätietoista ja omistautunutta tutkijaa. Sivuroolissa pyörivä Jason Clarke tulkitsee ammattitaitoisesti kuulustelijaa, joka alkaa pikkuhiljaa kyllästymään työhönsä nähtyään tarpeaksi valehtelevia terroristeja, jotka luulevat selviävänsä kidutuksesta olemalla sitkeitä. Tälläistä sitkeää terroristia tulkitsee muunmuassa Reda Kateb. Miehellä on elokuvassa kohtuu pieni rooli, mutta tästä huolimatta erittäin haastava sellainen. Yksi syy sille, miksi tuo alkupään kuulustelu vaikuttaa niin realistiselta on nimenomaan Reda Katebin ansiota. Mies tulkitsee upeasti aidosti uupunutta, väsynyttä ja kidutettua vankia. Nämä kolme suoritusta itselläni nyt jäivät päällimäisenä mieleen, mutta myös elokuvan muut roolisuoritukset ovat kiitettävää tasoa.
Kokonaisuudessaan kyseessä on mielenkiintoinen elokuva Osama Bin Ladenin metsästyksestä, joka kuitenkin kärsii pahasti pitkäveteisyydestä. Jännityksen puute elokuvan ensimmäisellä puoliskolla koituu miltei muuten kiehtovan Zero Dark Thirtyn tuhoksi. Elokuvan taidokkaasti kuvattu viimeinen tunti kuitenkin pelastaa tämän lähes kolmetuntisen metsästyksen totaaliselta tylsyydeltä.