Chris Rock on nimihemmo tänäpäivänä komediarintamalla. Pidän hepun tavasta aukoa suutaan. Mies on leffahommissa varsinainen monialaäijä, sillä heppu debytoi tällä kertaa ohjaajana, mutta vastaa myös tuottajan ja kässärinrustaajan roolista, siis pääosan lisäksi. Voi oikeastaan hyvinkin väittää että tämä on Chris Rockin leffa.
Head of State kertoo rehdin ja reilun Washington D.C:n lähiöstä kotoisin olevan kansanmiehen, Mays Gilliamin pyrkimyksistä vaaleissa jenkkilän presidentiksi. Heppu päätyy ehdokkaaksi melko sattumalta. Tarkoitus on tehdä vaalityötä kansan keskuudessa ja kalastaa iso liuta hukkuneita ääniä demokraateille takaisin. Pressaksi asti Gilliamia ei ole tarkoitus päästää omankaan puolueen mielestä. Tätähän Gilliam ei tietenkään tiedä. Aluksi kampanja on hyvin johdettua, homma pysyy hallussa ja Mays on kuin sätkynukke. Mies päättää pistää itsensä ja mielipiteensä kehiin. Kuinka sitten pressapyrkimysten käy…
Onhan noita parempiakin mustien miesten komedioita nähty. Poliittinen aihepiiri on melko kuiva, mutta toki hommasta saa revittyä väliin räväkkääkin huumoria irti, kuten mustilla miehillä on tapana. Kuten vaikkapa väläys “supehuorien” koulutuksesta palvelemaan presidenttiä. Näin vältytään tulevaisuudessa seksiskandaaleilta, kun syrjähyppypartnerit ovat luotettavia ja ammattimaisia “osaajia”.
Päähenkilö pistää kampoihin kaavoihin kangistuneille politiikan vakiokasvoille . Ihan jees, mutta onhan tämä puoliyksinäinen Daavid Vs. Goljat mammuttikoneistoineen jo ziljoonasti. Kyllähän Gilliamin muutamat puheet ovat varsin vaikuttavaa kuultavaa ja sisäpolitiikan kritisointia, noina aikoina meinaa unohtua että komediaahan tässä katsottiin. Sisäpoliittisesta näkökulmasta johtuen ajatteluun taipuvaiselle ei-jenkkikatsojalle tulee välillä hiukan ulkopuolinen olo vaikka ihan globaali hollykomedia onkin kyseessä. Ehkäpä leffan vähäinen sanoma kannattaa unohtaa ja keskittyä vaan viihtymään sekä nauramaan niissä muutamissa kohdissa joissa siihen on mahdollisuus.
