Kun mietitään, mistä urheilulajista on vuoltu eniten voita studiopamppujen leivän päälle, niin elokuvahistoria tuntee yhden lempilapsen, joka on tietysti nyrkkeily. Rockyt ja Raivohärkä ovat peruskauraa elokuvadiggareille, mutta jo elokuvaamisen ammoisilta ajoilta lähtien genre on ollut vahvasti mukana kuvioissa. Robert Wisen ohjaama Viimeinen isku on joidenkin mielestä ensimmäinen suuri nyrkkeilyelokuva. Toinen puoli liputtaa Robert Rossenin Verta ja kultaa elokuvan puolesta. Hajaääniä saanee myös jokunen muu elokuva. Minä kallistun tämän loistavan Abraham Polonskyn kirjoittaman elokuvan puoleen, joka nimensä mukaisesti on ruumiin ja sielun rikkirepivä taistelu.
Verta ja kultaa on Polonskyn kylmäkiskoinen, mutta hengeltään vilpitön, näkemys korruptoituneesta maailmastamme. Polonsky näkee tarkasti, kuinka maailmaa pyöritetään. Ihmiset asetetaan ensin tilanteeseen, jossa heiltä puuttuu jotain, jonka jälkeen aletaan ruokkia heidän unelmiaan jos jonkinlaisin houkutuksin. Ponnistelujen jälkeen koittaa lunastuksen hetki, jolloin käännetään esiin kolikon uusi puoli ja paljastetaan, mitä oikeasti pitää tehdä, jotta unelma voidaan lopullisesti saavuttaa. Tässä vaiheessa ei tietenkään ole enää kyse alkuperäisestä unelmasta, vaan sen vääristyneestä muunnoksesta eli irvikuvasta.
Polonskyn seuraavana vuonna tekemä esikoisohjaus, Pahan pauloissa, meni vielä astetta syvemmälle tutkiessaan länsimaisen yhteiskunnan mädännäisyyttä. Polonskyn rehelliset ajatukset maailmanpoliittisesta menosta ja kieltäytyminen ilmiantamasta ns. kommunistisystävällisiä tahoja johtivat lopulta siihen, että hänestä tuli HCUA:n (House Un-American Activities Committee) tunnetuin uhri. Polonsky joutui mustalle listalle. Hänen elokuvallinen toimintansa tyrehdytettiin liki kahdeksi vuosikymmeneksi. Voitte vain kuvitella, minkälaisen kasan mestariteoksia nämä vuodet veivät mukanaan. Katkeruutta kasaantui myös Polonskyn mieleen ja luomisvoimaisin terä hävisi ikuisiksi ajoiksi.
Verta ja kultaa kertoo tarinan perusjantterin noususta nyrkkeilymaailman huipulle. Stallone lienee ammentanut tämän synopsiksen pohjalta muutaman ranskalaisen viivan omaan Rocky-tarinaansa. Nähtävissä on myös vaikutus Scorsesen Raivohärkään, joka korostuu erityisesti kuvauksellisissa seikoissa, varsinkin itse nyrkkeilytapahtumissa.
John Garfieldin esittämä Charlie Davis tekee amatööriotteluissaan vaikutuksen Quinn (William Conrad) nimiseen promoottoriin. Pienen hiillostuksen jälkeen, ja erään traagisen tapahtuman seurauksena, Charlie päättää aloittaa ammattilaisuran äitinsä (Anna Revere) vastustuksesta huolimatta. Raha ratkaisee lopullisen päätöksen. Charlien on ajateltava omaa ja äitinsä toimeentuloa. Hän kerää kiitettävään tahtiin vastustajien päänahkoja vyölleen. Ei siis ihme, että isot ja vielä niljakkaammat promoottorit alkavat uida iholle kiinni. Samalla Charlie alkaa tajuta urheilubisneksen todellisen luonteen. Kasa vihreää kuivaa menee koska tahansa reilun kilpailun edelle.
Nykypäivänä Verta ja kultaa näyttäytyy tavanomaisena, jopa stereotyyppisenä, nyrkkeilyelokuvana, jossa lahjonta ja nyrkkeily lyövät iloisesti kättä toisilleen. Esitystavassa ei ole mitään uutta ja mullistavaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että valmistuessaan se oli rohkea statementti ja eräänlainen puolustuspuheenvuoro homogenisoitunutta poliittista valta-ajattelua vastaan, joka oli ulottanut lonkeronsa jo taiteentekijöidenkin pariin, pyrkien manipuloimaan luovaa sisältöä. Polonsky ei halunnut nöyristellä ketään. Itse asiassa koko kuvaustiimi veti vahvasti yhtä köyttä elokuvan valmistumisen eteen. Ei siis ihme, että melkein koko porukka joutui myöhemmässä vaiheessa anti-kommunistisen komitean silmätikuksi.
Verta ja kultaa pitää nähdä myös John Garfieldin paljon antavan näyttelijäsuorituksen vuoksi. Garfield on tunnustettu metodinäyttelijä jo ennen Marlon Brandoa. Vain miehen ennenaikainen kuolema on jättänyt hänet hieman hämäräksi hahmoksi myöhemmille sukupolville. Aikalaisille Garfield oli suuri ikoni.
Tämän elokuvan kohdalla on vielä syytä mainita legendaarinen kuvaaja James (Jimmie) Wong Howe, joka kiinalaisesta emigrantti taustastaan huolimatta puski itsensä Hollywood-kuvaajien aateliin. Wong nappasi urallaan useita Oscar-ehdokkuuksia ja oli tunnettu lapsenomaisesta kokeilumielestä ja innovatiivisuudesta. Esimerkkinä tästä mainittakoon tämän elokuvan nyrkkeilykohtaukset, jotka Howe päätti kuvata rullaluistimet jalassaan. Tällä metodilla Howe haki kohtauksiin yllätyksellistä liikettä, jolla saatiin katsojat lähemmäksi kehän autenttista tunnelmaa.
