One Hour Photo kertoo yksinäisestä ukkelista jonka silmien alitse kulkee kuva jos toinenkin. Äijän hommana on kehittää asiakkailleen kuvia, ja joidenkin asiakkaiden elämänkaari on tullut tutuksi tehtyjen kuvien kautta. Häitä, ristiäisiä, lasten synttäreitä, lomamatkoja jne. Ukkeli on mennyt kuvan teossaan filosofian tasolle, ja kun omaa elämää ei ole, kehitettyhin kuviin perustuen hän sekaantuu asiakkaiden asioihin. Kuvalabra sattuu olemaan osa paikallista Euromarketia, joten tehokkuutta seurataan. Pomo kurkkii tekemisiä ja paine lisääntyy myös asiakkaiden kuvista tehtyjen johtopäätösten myötä.
Homman juoni on siinä, että Robin Williams nähdään erilaisessa roolissa, kuin on totuttu. Vakavamielisenä kuvakehittäjänä äijä vetää roolin ihan hyvin. Lisäksi stylistille on annettava tunnustus. Williams on tehty vastenmielisen oloiseksi kalvakkaalla naamalla, blondatulla puolikaljulla ja harmaavarpuspukeutumisella.
Harmillista kyllä, tarina ei yllä pääosaesittäjän tasolle, eikä myöskään toteutus. Alussa osoitetaan, että ukko jää kiinni tekosistaan, ja katsojaa piinataan puolitoista tuntia tilanteen hitaalla kehittymisellä. Väliin pukataan pää-äijän mielikuvituskuvia ja yleinen sävy leffassa on jotenkin sci-fimäinen. Ne eivät kuitenkaan pelasta kokonaisuutta.
One Hour Photo jää peruskauran alapuolelle. Jännitettä ei tahdo syntyä, vaikka lähtökohta sinänsä on mielenkiintoinen. Kuvittele: sinunkin henkilökohtaiset kuvat kulkevat ruodittavana tuntemattomien ihmisten silmien alla. Hyvää leffassa on Williams uudessa roolissa, Connie Nielsenin hymykuopat ja sci-fi –sävyt. Muu 80 % on vaatimatonta tasoa.
