Pormestari on Kingi!

7.11.2009 15:00

Arvioitu elokuva

Näyttelijät: , ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:超强台风
Valmistusvuosi:2008
Pituus:93 min

Katastrofielokuva Kiinasta. Eihän se voi olla hyvä. Ei vaan voi. Vai voiko? Ehkä ennakkoluuloni ovat turhia. Varsinkin Aasiassa on tehty jo monta hyvää elokuvaa viime vuosina, muttei kuitenkaan Kiinassa. Korea on todistanut, että hirviökauhua voi vieläkin tehdä hyvin ja Japani on aina ollut hyvä maa elokuville. Kiinassa sen sijaan ei ole tehty enää aikoihin mitään merkittävää. Super Typhoon lanseerattiin Kiinan ensimmäisenä katastrofielokuvana. Sitä se onkin. Nimittäin kyseessä on katastrofi ihan kirjaimellisesti.

Elokuva keskittyy kiinalaiseen kaupunkiin, joka joutuu kohtaamaan jättimäisen pyörremyrskyn. Samaan aikaan erään hahmon vaimon synnytys on käynnissä, ja mies haluaa kovasti päästä saarelle, jossa synnytys on meneillään. Myrsky vain valitettavasti estää tämän. Kaupungissa on myös vertaansa vailla oleva pormestari, joka jakelee elämän viisauksia ja jopa pelastaa ihmishenkiä. Olisikin kiva nähdä pääministerimme tempomassa haita turpaan, jotta saadaan kaikki ihmiset turvaan vedestä. Pormestari on Kingi.

Juoni lepää lähinnä yhden idean varassa, ja se alkaa alussa puuduttamaan. Myrskyn tuloa saadaan odottaa tavattoman kauan. Tätä ennen sorrutaan ylisentimentaalisenmusiikin käyttöön. Pahinta tässä vielä on kaiken lisäksi että elokuvan tekijöillä on vain kaksi biisiä, jotka on laitettu soimaan tilanteeseen sopivasti. Sentimentaalisempi ääniraita kuuluu silloin, kun meteorologit ratkovat myrskyn sijaintia ja paikkaa mihin se tulee osumaan. Toinen vähän mukaansa tempaavampi musiikki on kuultavissa elokuvan toiminnan käynnistyessä. Loppupeleissä musiikit eivät eroa toisistaan kovinkaan paljon.

Musiikit ovat ehdottomasti elokuvan ankein osa-alue. Paljon paremmin toimii pormestarin mahtipontinen roolisuoritus. Hän on aina siellä missä sattuu ja tapahtuu. Aiemmin mainitsinkin, että hän jakelee elämänviisauksia ja pelastaa avuttomia. Tämä kaikki kuvataan niin mahtipontisesti, että en yhtään ihmettele, vaikka pormestari olisi jo oikeastikin kansallissankari Kiinassa. Edes mahtava pyörremyrsky ei mahda mitään kaupunginjohtajalle. Aallotkin kumartavat häntä.

Kysymyksessä on kuitenkin yritys tehdä katastrofielokuva. Kunnon aasialaiseen tyylin kaupunki on onnettomuuden tapahtuessa pienoismalli. Autot, veneet ja vajat ovat upeannäköisiä pienoisversioina, kun vesi vielä pyyhkäisee ne kumoon, on kaikki täydellistä. Tämä todistaa sen, että nykypäivänäkin voidaan tehdä vielä ihan hyvää jälkeä ilman tietokonetekniikkaa.

Eihän tässä kuitenkaan oikeasti ole kyse mistään vakavasta elokuvasta. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Camp-arvot ovat kohdillaan. Pilkettä on todellakin silmäkulmassa. Pormestari varastaa lähestulkoon koko show’n olemuksellaan. 20 vuoden päästä tämä tulee olemaan kulttikamaa, jolle nauretaan vedet silmissä Night Visionsin tapaisilla festivaaleilla.

Arvosteltu: 07.11.2009

Lisää luettavaa