USA:ssa leffayhtiöillä menee lujaa. Ei siinä sinänsä mitään uutta, mutta sehän käytännössä tarkoittaa sitä, että elokuvia syntyy nopeampaa tahtia kuin leffateattereita ehditään laajentaa. Siispä on pakko heittää laaduttomimmat tapaukset suoraan televisio-/DVD-levitysosastolle. High School Musical osuu juuri tähän markkinarakoon.
Yleensä tällaisista tapauksista ei tarvitse juuri välittää, sillä tänne Suomenmaahan asti päätyvät vain parhaimmat surkeimmista, ja niistäkin valtaosa unohtuu Prisman tai Anttilan varastoon. Itse en tapauksesta olisi edes kuullut (saati sitten kiinnostunut), mutta leffasta tuntui tulleen yllättävänkin suosittu, ja pitihän tämäkin elokuva sitten ihan uteliaisuudesta katsoa. HSM on kuitenkin positiivinen poikkeus tästä puoliväkinäisestä elokuvaryhmästä.
Korista pelaava lukiolaispoika ja saman opinahjon viisaisiin kuuluva tyttö rakastuvat ja järkyttävät lukion perinteisiä jakaumia päättämällä osallistua musikaalin tekoon. Se juonesta, joka ei suinkaan häikäise. Disney-osaston juonet ovat usein yksitoikkoisen simppeleitä, eikä yhtiössä ole sitten 1980-luvun enää keksitty uusia mullistavia juonikuvioita, mutta HSM tekee reippaasti uuden ennätyksen olemalla suoranainen ylistys copy-paste -tekniikalle.
Elokuvan pelastavana voimana on kuitenkin musiikki, kyseessä on nimittäin musikaali. Laulut eivät ole väkinäistä ähellystä, vaan ihan kuunneltavia, jopa mukavia. Tanssikoreografiat olisivat voineet ole parempiakin, mutta tosin kyllä huonompiakin. Pisteet siitäkin, että näyttelijöiksi ei ole palkattu liian monesti nähtyjä “teininäyttelijöitä”. Huumori on nyt niin ja näin, mutta ainakaan väkisin ei yritetä.
Vaikka leffa pokkasi vuoden parhaan lastenelokuvan pystin, niin ei sitä ihan niin hyväksi voi millään omatunnolla sanoa. Paikoitellen yli-imelän siirapin kanssa samoilla linjoilla pyörivä keitos onnistuu kuitenkin yleisasultaan plussan puolelle. Tosin toinen katselukerta alkaa olla jo muiden kuin laulujen takia olla turhauttavaa.
nimimerkki: X-tyyppi
