Kaksi tyyppiä jotka eivät ole luusereita eivätkä menestyjiä, vaan jotain siitä väliltä, näkevät pilvipäissään mainoksen hampurilaispaikasta jolloin armoton nälkä iskee.
Kuulostaako tämä sellaiselta elokuvalta joka oikeasti voisi olla hyvä, kun ohjaajaksi nakataan Danny “Dude, where’s my car?” Leiner ja pääosiin kaksi veijaria jotka ovat päässeet todistamaan lahjojaan mm. Epic Movie, Van the man ja American Pie elokuvissa?
No eihän se kuulosta yhtään miltään. Mutta itse elokuvapa onkin nokkelampi kuin osaisi odottaakaan. Huumori on välistä oikeasti jopa oivaltavaa, näyttelijäsuoritukset eivät olekaan niin sietämättömän rasittavia kuin voisi luulla, vaan loppujen lopuksi ihan hyviä. Mutta ehkä suurin voitto minkä elokuva saavuttaa on se, että elokuva on viihdyttävä. Aivan käsittämätöntä roskaahan tämä on, mutta tällä kertaa se on vain ja ainoastaan eduksi.
Totta kai aina aika ajoin elokuva sortuu helppoihin ja itsestään selviin vitseihin joissa huumori yritettän luoda näyttämällä kuinka joku uskaltaa työntää naamansa paljaisiin rintoihin. Hurjaa.
Mutta onneksi suurin osa elokuvasta on legendaarista “Miten kaikki voikaan mennä pieleen” -huumoria enemmän tai vähemmän realistisissa piirteissä. Varsinainen valtti piilee nimenomaan siinä, että Harold ja Kumar kohtaavat matkallaan mitä omituisimpia tapahtumia joita ei välttämättä selitetä millään tavalla. Esimerkiksi, miksi ihmeessä Neil Patrick Harris rupeaa yht’äkkiä nuolemaan auton penkkiä? Hyvä kysymys…
Harold & Kumar – Täydellisen hampurilaisen metsästys palauttaa aivottomiin hörhöilykomedioihin sen uskon minkä Euro Trip ja Epic Movie niin julmasti sodomoivat. Suosittelen elokuvaa katsottavaksi hervottoman ison ruoka ja naposteltava määrän kanssa joku kaunis sunnunta-aamu, kun krapula jyllää pahimmillaan.
Mainittakoon vielä, että jos joskus eksyn puskaan toimittamaan luonnollisia tarpeitani, en mielellään törmäisi Jamie Kennedyyn.
