Po-panda (Jack Black/ Tuomas Uusitalo) tahtoo olla mystinen kung fu -sankari. Unelman tiellä ovat Pon iso masu ja epäilykset hänen kyvyistään. Pienen ikänsä nuudeliravintolan apupoikana ollut panda saa kuitenkin mahdollisuuden tulla joksikin itseään isommaksi. Vanha kung fu -mestari Oogway nimittäin valitsee Pon joko höperyyttään tai suuressa viisaudessaan kaupungin tulevaksi puolustajaksi. Mutta tosiaan, onko leppoisasta ja pulleasta pandasta kamppailulajitaituriksi?
DreamWorksin kung fu -animaatioseikkailu on velkaa niin ikivanhoille Hanna-Barberan Tom & Jerry -pätkille kuin Chuck Jonesin Kelju K. Kojootti -hupailuillekin. Leffa heittää silkaksi slapstick-huumoriksi 1970-luvulta tutut kamppailulajielokuvien huimat taistelukuviot. Näin ollen väkivaltaviihteestä tulee koko perheen hassua animaatioviihdettä. Kaikki toiminta tapahtuu asianmukaisesti entisajan Kiinaa muistuttavassa paikassa, jota tosin ihmisten sijaan kansoittavat kurjet, pupujussit, tiikerit ja muut tuosta maankolkasta tutut inhimillistetyt eläinhahmot.
Kung Fu Panda keskittyy luottamuksesta ja itseluottamuksesta kertomiseen. Juoneltaan yksinkertainen, mutta mukavan reipasta tahtia kulkeva leffa ei pysähtele disneyläisiin laulunumeroihin tai vaivuta katsojaa surun suohon. Päällimmäinen idea tuntuu olevan, että pidetään positiivisuuden lippu korkealla.
Siinä missä leffan muut hahmot Tiikerittärestä (Angelina Jolie/ Matleena Kuusniemi) mestari Shifuun (Dustin Hoffman/ Ismo Kallio) ovat luonteeltaan lähellä aasialaisten leffahahmojen totuttua kuvaa, Po-panda on selkeästi amerikkalainen. Hän on puhelias, action-figuureja keräävä ja paino-ongelmainen poika, joka tahtoo elää mieluummin unelmaansa kuin jatkaa soijasoosin kostuttamaa perheperinnettä. Välistä Pon amerikkalaisuus käy ainakin aikuiskatsojalle jopa ärsyttäväksi.
Elokuvan tekninen toteutus on huippuluokkaa; ihan henkeä salpaa nähdä, kuinka tarkasti nykytekniikalla on mahdollista mallintaa pandan pöksykankaan nukkakin. Toisaalta leffantekijät ovat luoneet seikkailulle myös maisemat, joiden aasialaisessa eksotiikassa riittää apetta silmille. Mitä varsinaiseen toimintaan tulee, on kehujen arvoista, etteivät tekijät ole huipputekniikkansa kanssa haksahtaneet silti näyttämään ihan kaikkea. On hyvä, että myös katsojan mielikuvitukselle jää jotain sijaa.
Kung Fu Pandan suomalainen dubbaus on niin hyvä, että saattaisi luulla leffan hahmojen pamlanneen alusta asti in Finnish. Vain roolituksessa on yksi mutta. Se ei ole apina, jona kuullaan urheilija Tommi Evilää, vaan mestari Oogway. Hahmon zeniläinen habitus olisi täydellinen Oiva Lohtanderin äänellä varustettuna.
