Häräntappoase on Anna-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin perustuva viisiosainen televisiosarja. Se on kertomus nuoresta pojasta, Alpo Korvasta (Santeri Kinnunen), jonka äiti pakottaa hänet kesäloman ajaksi heinätöihin Torvenkylän maaseudulle. Alpo oli suunnitellut alunperin lähtevänsä kaverinsa Taalan kanssa matkalle, mutta jääräpäisen äidin johdosta suunnitelmat muuttuivat. Torvenkylässä Alpo tutustuu uusiin ihmisiin, kuten tätiinsä Lahjaan. Päivät kuluvat ja Alpo alkaa ymmärtää raskasta työtä maaseudulla. Samalla hän myös rakastuu Kerttu nimiseen tyttöön. Häräntappoase ei poikkea paljoakaan kirjasta, vaan seuraa sitä (ihme kyllä) miltei sana sanalta. Mukana ei ole ainuttakaan kirjasta poikkeavaa kohtausta, vaikka kirjan mukaan Alpo asuu Vaasassa ja tv-sarjan mukaan Turussa.
Mielestäni tämä on tv-sarjana potentiaaliinsa nähden harmillisen epäonnistunut. Ensinnäkin tapahtumissa edetään liian nopeasti, eikä henkilöhahmojen syventämiseen keskitytä juuri ollenkaan. Dialogi on nopeatempoista slangia ja kirjan tärkeimmät tapahtumat käsitellään liian vajaasti. Missäkään kohtaa katsojalle ei siis anneta hengähdystaukoa. Eteenpäin uskomattoman verkkaisesti vierivää tapahtumajaksojen sarjaa saa seurata hyvin tarkkaavaisesti, mikäli haluaa pysyä juonessa mukana. Tämä onkin yksi hyvä syy lukea romaani ennen sarjan katselua.
On Häräntappoaseessa toki hyvätkin puolensa ja ne löytyvät näyttelijäsuorituksista. Nuori Santeri Kinnunen on aivan oikea valinta Alpon rooliin. Hän on sopivan lahjakas esittääkseen kyynistä nuorta kaupunkilaispoikaa, joka pilkkaa maalaisia, mutta löytääkin lopulta elämäänsä syvyyttä ja hyvyyttä. Myös likipitäen kaikki muutkin näyttelijät hoitavat työnsä kunniakkaasti loppuun ja tuovat hahmoissaan esille voimakkaasti ne piirteet, jotka romaanikin antaa heistä ymmärtää. Se on suuri plussa ja muuten vajavaisen sarjan kantava voima.
Valitettavasti hyvien näyttelijöiden työ menee tällä kertaa hukkaan. Jussi Niilekselän ohjaus on kohtuullisen sujuvaa ja hän käyttää niin kauko- kuin lähikuviakin, aina tilanteen mukaan. Sääli kyllä, liian nopea leikkaus jättää ohjaajan varjoonsa ja tuohaa tämän hyvän työn kertaheitolla. Leikkaaja vaihtaa kuvia älyttömän kiireisesti, mikä koituu niin ohjaajansa itsensä kuin katsojankin kohtaloksi. Mutta suurin ongelmakohta löytyy käsikirjoituksesta, mikä ei jätä näyttelijöille tilaa kehittyä. Kohtaus toisensa perään ohitetaan suoraviivaisesti ja pintapuolisesti. Homma tuntuu paikoin niin väkinäiseltä ja kiireelliseltä, että viimeisen jakson loputtua katsoja voi kysyä itseltään, mistä oikein oli kysymys.
Suosittelen siis lämpimästi katsastamaan Häräntappoaseen ensin romaanina ja vasta sitten sarjana. Muuten on vaikea saada tolkkua ja päästä perille kuka henkilöistä on kukin ja mitä Alpo tekee ja missä. Niin paljon sattuu ja tapahtuu, että ainoastaan syvemmän tarkastelun kautta voi ymmärtää Häräntappoaseen idean. Ja tuota syvennystä ei tv-sarja romaanista poiketen tarjoa. Häräntappoaseessa on paljon potentiaalia televisiosarjaksi tai vaikkapa elokuvaksi, mutta huono toteutus koituu tässä tapauksessa sen kohtaloksi. Mikäli jaksoja olisi enemmän, eikä asioissa edettäisi niin sekavasti, voisi kyseessä ollakin syvällinen ja ajatuksia herättävä kuvaus kaupunkilaisista ja maalaisista sekä työnteosta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan lopputuloksena on kiireessä väkisin tuotettu sarja. Paljon potentiaalia, mikä jäi hyödyntämättä. Se on tämän sarjan karu kohtalo.
