Saksalainen elokuvatähti Til Schweiger on kansainvälisesti kuumaa kamaa saatuaan rooleja mm. Quentin Tarantinon Kunniattomista paskiaisista, Renny Harlinin Drivenistä ja jopa Tomb Raiderin jatko-osasta. Kotimaassaan heppu on varmasti yksi tämän hetken kovimmista tähdistä, ehkäpä jopa kovin. Schweigerilla on kyllä karismaa ja näyttelijän taitoja sen verran, ettei suosio mikään ihme olekaan. Herran saksalaistuotanto on Suomessa kuitenkin jäänyt vähän taka-alalle, eikä Schweigerin omia ohjauksia ole täällä päin pahemmin nähty. Keinohrhasen eli Rabbit Without Ears eli vapaasti suomennettuna Korvaton pupu on jo herran kolmas kokopitkä elokuvaohjaus. Ohjauksen lisäksi Schweiger esittää pääosaa sekä on ollut rustaamassa käsikirjoitusta. Saksalaisyleisön mielestä koko kansan suosikki ainakin selviytyi kunnialla tehtävästään, sillä sen verran menestynyt pläjäys tämä on kotimaassaan ollut.
Lähtökohtana on varmaan ollut tehdä parodia Hollywoodin romanttisista komedioista, mikä on aika vaativa tehtävä. Juoni kulkee genren jo moneen kertaan koluttuja polkuja käyttäen hyväkseen lähes kaikkia romanttisten komedioiden tyypillisimpiä kliseitä. Päähenkilönä on Schweigerin esittämä juorulehden limainen toimittaja Ludo, joka tekee mitä tahansa saadakseen kirjoitettua mahdollisimman törkyisen ja huomiota herättävän jutun. Erään kerran juttua metsästäessään Ludo menee vähän liian pitkälle joutuen vastaamaan tekosistaan oikeuden edessä. Rangaistukseksi määrätään yhdyskuntapalvelua, joka suoritetaan päiväkodissa. Päiväkodin johtava hoitajatar on Ludoa sydämensä pohjasta inhoava Anna, jonka tunteet juontuvat lapsuuden traumoihin. Ludo on tunnevammainen cool hemmo ja Anna puolestaan hänen vastakohtansa. Ensin he vihaavat toisiaan, sitten he vihaavat vähän vähemmän ja lopulta…
Eli joopa joo. Mukaan on kyllä saatu hymyilyä tuottavia oivalluksia ja pari vitsiäkin, jotka tuottavat pienet hörähdykset. Parodisuus ilmenee siitä, että lähes kaikki mahdolliset kliseet ovat mukana ja ne ammutaan täysillä yli. Mies on itseään täynnä oleva playboy ja nainen tyypillinen nirppanokka. He ovat niin tyypilliset romanttisten komedioiden päätähdet, että hohhoijaa. Parodiasta huolimatta näistä kliseisistä hahmoista ei saada mitään uutta irti, eikä oikein mitään repäisevän hauskaa. Leffan maailmankuva on pumpulista höpöhöpöä, mikä sopii hyvin romanttisen komedian parodialle. Kuitenkin filmi epäonnistuu sen verran parodioinnissaan, että lopulta kyseessä on tyypillisistä tyypillisin puhdas romanttinen komedia kaikkine kliseineen. Loppuen lopuksi ideoita ei ole jaksettu jalostaa tarpeeksi mielettömiksi muutamien oivallusten (esim. Ludon ylitse ampuva niljakkuus) jäädessä pläjäyksen valopilkuiksi. Vitsiksi tarkoitettu ylisöpöys ei aja ihan tarkoitustaan, vaan se lisää elokuvaan sokerisoitua diipadaapaa.
Parodiana Keinohrhasen on mennyt mönkään, mutta tavallisena romanttisena komediana se on onneksi siedettävämmästä päästä. Tiivistetympänä pakettina kokonaisuus voisi olla kivempi, sillä lähes kaksituntisena elokuva on auttamattomasti ylipitkä. Sisältöä saisi olla enemmän, esimerkiksi päiväkodin lasten temmellyksistä voisi repiä paljon enemmän hauskaa irti. Ludon limaniskaisuutta heijastellaan osittain hauskastikin juorureportterin työn kautta, mutta sen mukanaan tuomat julkkikset (saksalaisten lisäksi mukana myös kansainvälisesti tunnettuja kuuluisuuksia, kuten nyrkkeilijä Wladimir Klitschko) eivät voisi vähempää tätä katsojaa kiinnostaa. Toisaalta ehkä pitäisi asua Saksassa tai ymmärtää saksalaista kulttuuria, että saisi noista cameoista jotain irti. Koska parodisuus on jokseenkin epäonnistunutta, niin filmi kärsii siten pahoista uskottavuusongelmista. Hahmoihin on vaikea tarttua ja romcomeille naureskelevat juonilangat tuntuvat vain typerän keinotekoisilta. Mukana roikkuu myös täysin epäolennaisia sivujuonien riekaleita (ne ilmaantuvat pääosin elokuvan loppupuolella, enkä viitsi mainita niitä spoilerivaaran vuoksi), jotka olisi voitu hyvillä mielin saksia leikkaushuoneen lattialle. Nyt ne jarruttavat ylipitkän elokuvan tehoa.
Näyttelijät hoitavat joka tapauksessa hommansa lähes moitteettomasti. Schweiger on selvästi parempi näyttelijä kuin ohjaaja tai käsikirjoittaja, mutta hänen naamavärkkinsä sopisi kuitenkin paremmin toimintapläjäyksiin kuin romanttisiin komedioihin. Tuntuu kuin äijä olisi hukannut luontaisen karismansa tällaisessa meiningissä ja hän on pääroolissa varsin mielenkiinnoton (naiskatsojat ovat kuitenkin luultavasti eri mieltä). Naispääroolin vetävä Nora Tschirner on varsin virkeä roolissaan topakkana Annana ja hoitaa tehtävänsä kunnialla kotiin. Pääparin välille ei kuitenkaan synny kunnolla säkenöivää kemiaa. Schweiger on ottanut kaikki neljä lastaan mukaan näyttelemään ja varsinkin perheen kuopus Emma Schweiger on loistava päiväkodin asukkaana Cheyenne-Bluena varastaen show’n täysin itselleen jokaisessa kohtauksessaan. 5-vuotias näyttelijäisän tytär vaikuttaa olevan todellinen lahjakkuus lapsinäyttelijäksi ja laukoo dialoginsa varsin luontevasti.
Keinohrhasen (eli Rabbit without Ears tai Korvaton pupu) poukkoilee sinne tänne tarjoillen julkkissatiiria, romanttisen lajityypin parodiaa sekä ylisöpöä hyvän mielen tuotosta. Lopulta käteen jää parit naurut ja muutamat hymähdykset, mutta ei paljon muuta. Tälle omasta mielestäni yhdentekevälle pätkälle löytyy kuitenkin omat kannattajajoukkonsa ja kotimaassaan filmi onkin yltänyt varsin kovaan suosioon, mistä kertoi jatko-osan Zweiohrküken ilmestyminen Saksan leffateattereihin vuoden 2009 lopulla. Ei se mikään kummoinen ihme ole, sillä Keinohrhasen on helposti lähestyttävä ja jopa viihdyttävä kokonaisuus, joka muistuttaa hyvin paljon Hollywoodin romanttisia komedioita. Niistä tykkääville tämä elokuva voi saksalaisuudellaan ollakin varsin virkistävä tapaus. Jos kiinnostusta löytyy, niin versioinfona mainittakoon, että filmin saksalaisesta DVD:stä löytyy enkkutekstit.
