Critters on omalla kohdallani todella nostalginen tapaus. Se oli yksi ensimmäisiä “kauhuelokuvia” joita näin. Taisi olla ensimmäinen. Lapsenmieli käänsi elokuvan hyvinkin kauhistuttavaksi jopa pelottavaksi. Kyseessä ei kuitenkaan oikeasti ole mikään tajuntaa räjäyttävä kauhuelokuva. Pikemminkin kyseessä on kauhukomedia, joka on terästetty scifi-elementeillä. Myös nakertajien ulkoasu ja tyyli saattaa muistuttaa gremlineitä. Saamieni tietojen mukaan, vaikka elokuva valmistui vuonna 1986, on sen idea kuitenkin kehitelty ennen riiviöiden vallankumousta.
Juoneltaan elokuva ei kuitenkaan ole aivan Gremlinsin kaltainen. Elokuva keskittyy kuvamaan nakertajien ja Brownin perheen yhteenoton. Nakertajat ovat karanneet kaukaisesta kraaterivankilasta. Heidän peräänsä lähetetään kaksi palkkionmetsästäjää. Nämä kaikkea syövät hirviöt ovat kuitenkin ehtineet laskeutua meidän planeetallemme. He ottavat kohteekseen aiemmin mainitsemani Brownin nelihenkisen perheen. Perheellä ei muutenkaan mene hyvin. Lapset nahistelevat koko ajan. Poika ei tunnu saavaan mitään ymmärrystä tilanteessa, kun vanhemmat ovat automaattisesti tyttären puolella. Asiaa ei helpota nurkissa pyörivä talkkarin hommia hoitava Charlie, jonka töppäilyt poika myös saa kontoilleen.
Charlie on ainoa, joka on ennalta tietoinen nakertajien tulosta. Hänen hampaansa ovat kertoneet näin. Kukaan ei kuitenkaan usko häntä, johtuen hänen alkoholiongelmastaan. Vasta nakertajien hyökätessä, humalaisen Charlien tarinoita aletaan uskoa. Pakalle saapuvat myös palkkionmetsästäjät, jotka ovat ottaneet ihmismuodon soluttautuakseen paremmin massaan. Tämä on vaikeaa, sillä he eivät mitenkään pidättele itseään. Varastavat poliisiauton, ajavat sillä puolet paikallisesta kirkosta kumoon ja lopuksi vielä pistävät paikallisessa kapakassa rähinän aikaiseksi.
Tuntuukin siltä, että nämä nakertajia tappamaan tulleet tyypit ovat paljon pahempia. Heidän ainoa motivaationsa on saada nakertajat kiinni elävänä tai kuolleena. Ainakin pitäisi olla, kunnes koko homma vesitetään lopussa. Nakertajien pahuuden ymmärtää paljon paremmin tai jos sitä nyt pahuudeksi voi kutsua. He ovat tulleet vain syömään ja pitämään hauskaa. He ovat ehkä jopa ihmisen yläpuolella ravintoketjussa. Mutta nämä metsästäjät olivat jo lapsena minulle liikaa. Vieläkin sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kun he ottivat ihmismuodon. Kohtaus ei enää samalla tavalla shokeerannut kuin lapsena. Silti se näytti vieläkin suhteellisen rujolta eikä yhtään koomiselta.
Lapsikin sen siis jo ymmärsi, nakertajat ovat cool, mutta noissa metsästäjissä on jotain pielessä. Ennen muodonmuutosta heidän päänsä loistavat kirkkaanvihreästi. En tiedä kumpi oli pahempaa vihertävä kasvottomuus vai kasvojen hankkiminen. Laskelmoivat tappajat olivat kuitenkin pienenlapsen mielelle se pahempi juttu. Heissä ei ollut mitään hauskaa. Eikä missään vaiheessa elokuvaa tullut sellaista fiilistä, että he ovat täällä pelastamassa meitä, joka epäilemättä oli heidän tarkoituksensa.
Critters on täysi b-elokuva, joka näkyy. Itse otukset on toteutettu kohtuullisen hyvin. Ne kiroavat ja rettelöivät aitoon kasarihenkeen. Leffan ehdottomasti paras kohtaus tulee puolenvälin jälkeen, kun nakertajat bilettävät Brownien asunnossa mainion kasarimusiikin soidessa taustalla. Tätä samaa biisiä käytetään elokuvan lopputeksteissä. Se on ymmärrettävää, biisi yksinkertaisesti vain rokkaa! Leffassa ei ole montaa biisiä. Toinen biisi, jota kuullaan toistuvasti on Power of the Night, jonka on säveltänyt Terrence Mann. Hän esittää elokuvassa toista näistä nakertajienmetsästäjistä. Molemmat biisit ovat loistokamaa, eikä katsoja kaipaakaan muuta musiikkia elokuvaan.
Näyttelijöitä ei viitsi kehua. Charlien hahmoa tullaan syventämään jatko-osissa, joka on omasta mielestäni hiukan koomista. Pultsarista maailmanpelastajaksi. Brownin perhe on vain ihan tavallinen jenkkiperhe, jolla käy paska mäihä. Näyttelijät eivät millään tavalla ole huonoja, mutteivät myöskään erikoismaininnan arvoisia. Tietyllä tavalla perheen poika on rasittava, ottaen vastuun ja pelastamalla useamman kuin yhden tilanteen. Koko elokuva tuntuukin etenevän perinteisen draamankaaren mukaan. Alussa on ongelmia, sitten tulee vielä isompia ongelmia, jotka ratkaisevat alussa esiintyneet pienemmät ongelmat. Lopussa ollaankin sitten onnellisia, mutta väsyneitä.
Lopputuloksena Critters on oman aikansa tuotos. Se on täyttä kasaria, alusta loppuun. Scifi -tyylinen kauhu oli juuri omimmillaan 80-luvulla. Jotkut saattavat pitää tätä Gremlinsin plagiointina. Minulle se ei ole sitä. Minulle tämä on hyvin rakas elokuva, jota pienenä poikana pelkäsin kuollakseni. Nostalginen kokemus. Toivottavasti jatko-osat eivät pilaa minulta tätä iki-ihanaa tunnetta.
