Homoutensa kanssa sisäisesti ja ulospäin näkyvästikin kamppaileva maatilallinen Phil Burbank saa elämäänsä uutta sisältöä, kun hänen veljensä George tuo tiluksille tuoreen vaimonsa ja tämän teini-ikäisen pojan, Peterin. Philin elämää ovat tähän asti täyttäneet maatilan hommat sekä yli-ihmisenä hänen muistoissaan elävä ratsumieslegenda Bronco Henry. Hieman kyseenalaisesti tästä oikean elämän henkilöstä tehdään homoviittauksia.
Todella vähäeleinen draama alkaa Philin kiukutellessa joka suuntaan, myös Peterille tämän neitimäisyydestä. Peterin äiti suorastaan vihaa Philiä ja alkaa juomaan kestääkseen tämän piruilun ja vastenmielisyyden.
Äiti kärsii lisää, kun huomaa Peterin ja Philin lähentyneen. Yllättävän ystävyyden käänne on turhan töksähtäen tehty, lievempänä olisi toiminut paremmin. Mutta kaksikon kaveruus tuo kyllä valtavasti sisältöä muuten preeriaruohoakin kuivempaan elokuvaan. Yksi TPotD:n ongemista onkin hahmojen tylsyys. En millään usko, että sata vuotta sitten elämä on ollut noin täysin ilotonta, vaikka rankempaahan se varmasti on ollut kuin nykyisin.
Leffa saa lopulta kohtalaisen mielenkiintoisen päätöksen, ja matkan aikana asetettuja istutuksia lunastetaan hienosti. Mutta kokonaisuus jää silti vajaaksi. Kuivan elämän ja Philin ahdistavuuden vastapainoksi olisin kaivannut jotain positiivista tai edes enemmän luontevaa. Veli-Georgestakaan kun ei mitään riemua irtoa ja hänen ainoaksi tehtäväkseen jää Peterin ja hänen äitinsä tuominen Philin elämään.
Kyseessä siis loppua kohden valtavasti petraava, mutta ei mitenkään täydellinen teos.
