Brad Collinsilla (Ryan) on pimeä menneisyys. Hänen kaunis vaimonsa (Day) voi vain aavistella, kuinka pimeä se on ollutkaan, kun erinäiset hämäräheikit ja -hilmat etsivät Brad-kullan käsiinsä. Käy ilmi, että miehellä on ollut aiemmin toinen nimi. Ukkoa kiristetään. Veritekoja tapahtuu. Ja mikä karmeinta… Ne pimeyden kätyrit uusivat Bradin puoluejäsenkortin!
Kaikesta ”karmeudesta” huolimatta Olin kommunistin vaimo on draama, eikä komedia. Varsinaisten kommunistivainojen aikaan se lienee ollut kovempi paukku kuin nykyään. Sen verran yliampuvasti tämä Robert Stevensonin leffa erään ex-aatteellisen elämästä kertoo, ettei sillä enää ole alkuperäisen tarkoituksensa mukaista tehoa.
Elokuvan näyttelijät ovat sinänsä vähintäänkin ihan hyviä. Film noir -henkisissä puitteissa Robert Ryanin miehekäs kasvoluusto ja Laraine Dayn huolekkaat silmät ovat sitä mitä katsoja tahtookin nähdä, ja mikä tärkeintä – heistä jokainen osaa näytellä paremmin kuin koivusta veistetty ikkunankarmi. Mutta se ei tietenkään auta, jos aika on pöristellyt leffan ohi muuten. Olin kommunistin vaimo on siis vain hupsu muisto menneiltä ajoilta.
