Useimmat lienevät kuulleet Hohdosta, Stanley Kubrickin, tuon harvoin mutta sitäkin paremmin tuloksin ohjanneen neron ainoasta kauhuelokuvasta. Jack Torrance (Nicholson) lähtee perheineen talonmieheksi syrjäiseen vuoristohotelliin pitämään paikat kunnossa sesongin päätyttyä. Mutta mitä tapahtuu kun lumimyrsky katkaisee yhteydet ja viiden kuukauden eristys ulkomaailmasta muuttuu täydelliseksi yksinäisyydeksi?
Pakkohan se on myöntää: Hohto on yksi harvoista oikeasti pelottavista kauhuelokuvista. Tämä johtuu siitä että kauhu ei niinkään perustu säikäyttelyyn ja sätkyttelyyn, eikä liioin veren roiskutteluun. Toki senkin kaltaiset elokuvat voivat olla omalla tavallaan ”ihan jänniä”, mutta Hohto luo painajaismaisen, hitaasti tihentyvän tunnelman joka mietityttää vielä pitkään elokuvan jälkeenkin. Hohto on psykologisen kauhun mestariteos ja kaikkien aikojen pelottavin elokuva.
Kubrickilaiset visiot ovat jälleen kerran vertaansa vailla. Kubrick on yksi harvoista ohjaajista joiden tyyli on selkeästi tunnistettavissa. Pitkät ja tärisevät kamera-ajot, uskomattomat kuvakulmilla kikkailut, sekä perfektionistin tapa piiskata näyttelijöistä ulos täydellisyyttä hipovat suoritukset… Hohto on kaikin puolin onnistunut elokuva. Hyytävä ja vainoharhainen tunnelma tiivistyy ajoittain painajaismaiseksi, luoden elokuvalle lopulta uskomattoman kliimaksin. Jack Nicholson piirtää loisteliaalla näyttelyllään psykopaatin muotokuvan, Shelley Duvall kuvastaa ruumiinkielellä pelon halvaannuttamaa ihmistä hienosti ja Danny Lloydkin välttää lapsinäyttelijöiden tavanomaisen sudenkuopan eli ärsyttävyyden.
Tunnelma olenkin jo horissut mutta jatketaan vielä sillä saralla. Tunnelma tihentyy hienosti eikä katsojalle tarjota yksiselitteistä ratkaisua tapahtumiin. Onko yliluonnollista elokuvan maailmassa todella olemassa, vai onko se vain sekoavien ihmisparkojen kuvitelmaa? Kummitteleeko hotellissa vai ovatko ne vain pettävän ihmismielen harhoja? Stephen Kingin alkuperäisteosta en ole lukenut, mutta käsittääkseni kirja vilisi yliluonnollisuutta Kingille ominaista asioiden turhaakin alleviivausta. Kubrick ei halunnut päästää katsojaa niin vähällä ja tästäkös King suivaantui eikä koskaan antanut Stanleylle anteeksi.
Niinhän se on: pihin tahansa tyylilajiin Kubrick koskikin, hän asetti tyylille uudet rajat ja näitä rajoja on harva pystynyt edes tavoittelemaan saati ylittämään. Saman Kubrick teki myös kauhuelokuvalle, ja Hohto onkin edelleen kaikkien aikojen paras kauhuelokuva. ”Kauna 2:sta” toljottavat eivät tästä ehkä pidä, mutta syvällisemmistä elokuvista pitävät ihmiset saavat makeaa mahan täydeltä. Hyvässä ja pahassa.
