The Dark Hours iski allekirjoittaneeseen, kuin alkoholisti leijonapulloon kylmänä perjantai-iltana. Ennakko-odotukset olivat nollassa ja aloin katsomaan leffaa vain sen takia, kun ystäväni kertoi, ettei ollut ymmärtänyt juonta täysin. Siis oikeasti, mitä voi odottaa elokuvalta, joka on määritelty kauhutrillerisci-fiksi? Varsinkin tieto science-fictionin ja trillerin yhdistämisestä sai karvani pystyyn, mutta pelko pois, leffa osoittautui hyvinkin järkeenkäyväksi psykologiseksi trilleriksi.
Elokuvan juonen selittäminen mielenkiintoisesti tärkeitä asioita spoilaamatta tuntuu mahdottomalta, mutta päähenkilön viittaa kantaa arvostettu psykiatri Samantha Goodman (Greenhouse), joka päättää pitää viikonloppuloman siskonsa (Graham) ja miehensä (Currie) kanssa. Mutta – niin kuin arvata saattaa – lomasuunnitelmat eivät etene aivan suunnitellusti.
Ohjaaja Paul Foxia ja käsikirjoittaja Wil Zmakia voidaan kiittää nerokkaasta kerrontatavasta, joka tempaa katsojan mukaan alusta alkaen ja palkitsee lopussa kun juonikuvio puretaan avoimeksi. Pidän myös siitä, miten tekijät jättävät pieniä vihjeitä sinne tänne kesken leffaa, ja itseni ne ainakin oli helppo poimia jo ensimmäisellä katsomiskerralla, kun rakas ystäväni tätä ehti vähän spoilaamaan. En ole siis häävi sanomaan, miltä leffan katsominen tuntuisi kun loppuratkaisusta ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta vihjeet ovat kyllä paikoittain hyvinkin selkeitä ja yksi sellainen on jo koko tuotoksen nimi.
Psykologisille trillereille välttämätöntä on juuri vangitseva kerrontatapa, joka Dark Hours -leffassa todellakin on kunnossa. Tätä voisi varovaisesti verrata jopa Mementoon, vaikka kyseessä onkin hyvin uniikki teos. Mementon ohella tässäkin leikitään ihmismielen koukeroilla, tosin hieman eri keinoin. Kauhuleima ei turhaan komista dvd-kotelon takakantta, koska Dark Hours esittelee muutaman hyvinkin kauhumaisen kohtauksen, ja hyvällä musiikilla höystettynä leffa onnistui paikoitellen luomaan onnistuneen ahdistavan ilmapiirin. Sci-fistä ei ole juuri tietoakaan, joten yliluonnollisuutta kaihtavatkin voivat huoletta tarttua tähän tuotokseen kiinni.
Näyttelijöistä ei ikävä kyllä jäänyt ketään mieleen surkimuksena tai tähtipilkkuna. Koko kaarti suorittaa tasaisen hyvin läpi leffan, eikä valitettavaa jää.
Kaikkien, jotka haluavat testata pysyvätkö elokuvan juonessa mukana, kannattaa ehdottomasti katsastaa The Dark Hours. Loppu on palkitseva. Psykologisista elokuvista pitäville tämä on täyttä nannaa, muut saattavat oudoksua liikaa, jotta ymmärtäisivät teoksen hienouden. Alagenrensä parhaimmistoa ja ansaitsee ehdottomasti neljä tähteä. Hieman pidempänä ja syvällisempänä versiona tähtilukema olisi noussut ainakin puolikkaan tai jopa kokonaisen tähden verran ylöspäin.
