Kova jepari Chicagosta, Bob Malone (Fred Williamson) lähetetään Manilaan. Hänen pitää jäljittää varastettu aselasti ja apuna on Interpolin Greg Duncan (Forry Smith) ja CIA:n Tracy Rogers (Debra Ward). Pahiksia vedetään turpiin ja ammuskellaan ja mukana on myös muutama erittäin bensainen räjähdys slow-motionin kanssa.
Kekseliäästi nimeä [I]Black Cobra 3[/I] on juuri sitä. Siinä on [movie]Cobra[/movie], hän on musta (D’oh!) ja se on kolmas (ilmeisesti). Joka tapauksessa Edoardo Margheriti ohjastelee pääasiassa C-sarjan äksöniä joka ajoittain jopa könyää B-sarjan äksöniin. Aluksi rakennellaan hieman juonta ja rymistellään, sitten siitä esitellystä juonesta yritetään koota jotain koherenttia kokonaisuutta ja lopulta rymistellään urakalla. Kliseitä mittaava mittari napsahtaa poikki ja yritys laskea niitä on kuin yrittäisi mitata hirviöaallon vesimäärää pipetillä.
Fred Williamson on ultracooliuden huipentuma ja hän ilmiselvästi nautti tilaisuudesta viettää aikaa tropiikissa. Hänellä on ilmiselvästi hauskaa ja se parantaakin näyttelijäntyön kokonaisarvosanaa. Muita näyttelijöitä on melkoisen turha eritellä, sillä koko elokuva perustuu Williamsonin oikeaan karismaan.
Tässä muodossa [I]Black Cobra 3[/I] on jokseenkin täydellinen äksön-calccuna. Näyttelijäntyö (Williamson poikkeuksena) on köykäistä, mutta toimii. Äksöniä on tarjolla runsaasti ja se on juuri sopivan kehnoa kertomaan että resursseja on ollut vähemmän kuin kykyjä. Tämä on puhdasta saapasmaan äksön-calccunaa ja kaikki osa-alueet vahvistavat tätä vaikutelmaa. Kaikista hauskimmassa kohtauksessa Malonen pomo Morton (Edward Santana) altistaa päreensä antipäreelle.
