Toimintafanien iloksi ilmestynyt The Expendables-elokuva on päässyt toiseen osaan asti. Ensimmäinen osahan oli nostalginen piristysruiske jo nykyajan kärsivän oloiselle toiminta-genrelle. Sylvester Stallone päätti viedä tällä kertaa leikin vielä vähän pidemmälle. Expendables 2:n casting on entistä kovempi, ja mukana on taas liuta enemmän ja vähemmän menestyneitä ex-lihaskimppuja Van Dammesta aina Chuck Norrisiin. Elokuvan tuotantovaihetta oikeastaan kokoajan seuranneena omasin aavistuksen siitä, mitä tulisi odottaa.
Edellisen tehtävänsä menestyksekkäästi hoitanut machoilupoppoo saa uuden, helpolta kuulostavan tehtävän. Vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä, joten joukon pääjehu Barney Ross (Stallone) ottaa tehtävän vastaan ja suuntaa ukkojensa kanssa Bulgariaan. Kaikki eivät mene kuitenkaan nappiin. Tehtävän ja yhden miespolon elämän keskeyttää Filosofinen terroristi Vilain (Van Damme), yhdessä joukkojensa kanssa. Koston aika on koittanut. Trap them, find them, kill them!
Paketti pysyy tällä kertaa paremmin kasassa, vaikka hajontaa on edelleen. Hahmoja pomppii välillä sieltä täältä turhan tiuhaan ja sopivasti. Osalle hahmoista on puolestaan annettu tarvitsemaansa lisätilaa, mikä käytetään hyödyksi. Tyngän käsikirjoituksen tehtävänä on vain ja ainoastaan antaa syy äijille ladata aseensa ja paukuttaa niitä tuomiopäivään asti. Suorastaan mahtavaa.
Elokuva on teknisesti parempaa luokkaa. Onhan se ilo nähdä tehosteiden ja työjäljen kehittyvän edellisestä, mutta kai jossain vaiheessa luulisi rajan tulevan vastaan. Ei kuitenkaan tullut vielä. Leikkaus on puhtaampaa, ja täten toiminta selkeämpää. Rankasti kritisoitu ”tärinä-kuvaus” on onneksi saatu hallintaan, sillä pidemmän päälle se oli varsin puuduttavaa. Taistelukohtaukset ovat pidemmälle jalosteltuja ja viimeistellympiä, mikä tekee niistä nautinnollisempia seurata. Räjähdysten määrä nostaa kerrointaan näyttävyydellään ja toimivuudellaan elokuvan tahdin mukaisesti. Toimintakohtauksia katsellessa, tulee kuitenkin hieman saamaton olo. Kaikki on jotenkin niin mainoskatkomaisen äkkiä ohi. Väkivaltamittari on hetkittäin aivan tapissa, ja äijiä poksahtelee kuin punaisia väripanoksia vähän väliä.
Huumoripuoli on suurimmaksi osaksi kunnossa, vaikka toimintasankarien sisäpiiri-vitsejä viljellään ehkä turhankin paljon. Kolmikko Stallone, Willis, Schwarzenegger kuitenkin saavat hymyn naamalle virnuillessaan oikeastaan mistä aiheesta vain. Elokuvaa on tämän takia helppo tulkita, mitä voidaan oikeastaan pitää tämän sortin toiminta-elokuvien vahvuutena. Kyllä tässäkin tapauksessa osasi jotenkin arvata kliseiden yhteissumman, eivätkä ne vähiin jää. Kyse on kuitenkin putipuhtaasta viihteestä, missä ideoiden määrä ei ole verrattavissa luotien määrään.
Tasapainoisista roolisuorituksista ei voida (eikä saa) puhua. Hahmoja on niin runsaasti, että osa on kirjoitettu melko väljästi. Omien kohtaustensa huomion varastaa Dolph Lundgren. Suorapuheinen ja huvittava Gunnar osaa tulkita lajityypin vakavuuden rinnastettuna ironiaan ehkä kaikista luontevimmin. Miehen ei tarvitse todistella enää mitään. Siksi hahmosta saa ehkä parhaiten otteen. Heikoimmin jäätä murtaa edelleen Randy Couture, jolle ei suotu enää edes pientä kaksintaistelua muutamien nyrkiniskujen lisäksi. Rooli on harmittavan pieni ja ehkä turhan tyypillinen tällaiselle kaverille. Van Damme puolestaan nautti saamastaan roolista täysillä. Tulkitessaan Jean Vilainia, JCVD rikkoo rajoja ollen jotain aivan muuta, mitä yleensä on nähty. Stathamin rooli jäi hieman sivummalle, mikä oli muiden uusien hahmojen kannalta vain hyvä asia. Täysin sisällöttömiä hahmojakin kyllä menoon mahtui Li, Norris), mutta mukavahan heidätkin oli kaiken keskeltä bongata.
The Expendables 2 on elokuvallisissa arvoissa mitattuna eräänlainen rajatapaus. Kaikki on jokseenkin anteeksiannettavissa, sillä äijät välittävät puhdasta viihdettä alitajunnan omaan pikku narikka-nurkkaukseensa. Tällaisesta voi tulla hyvin äkkiä riippuvaiseksi. Tällaisen asian huomasi myös elokuvayleisön reaktioista, jossa aplodit raikuivat vähän väliä.
