Quentin Tarantinon ensimmäisen elokuvan Reservoir Dogsin syntytarina on mielenkiintoinen. Miehen rustaama käsikirjoitus päätyi monien mutkien kautta ja onnellakin Harvey Keitelin käsiin. Tämä piti jutusta niin paljon, että päätti ottaa osaa projektin hoitoon. Keitelin myötä leffalle saatiin hieman rahoitusta ja vähän isompia hollykylän nimiä pääosiin, mukaan lukien herra Keitel itse. Tarantino ideamiehenä tietysti ohjasi ja siirsi raapustuksensa onnistuneesti ruudulle. Leffan myötähän kaikki portit tunnetusti aukenivat Tarantinolle ja mies teki hienon läpimurtonsa kertaheitolla.
Kirjaimellisesti värikkäillä nimillä varustetut gangsterismiehet saavat hoidettavakseen ison pomon käskystä pankkiryöstökeikan, joka ei mene ihan täysin suunnitelmien mukaan. Leffassa tapahtumavyyhtiä aletaan purkamaan vasta keikan jälkeiselle tapaamispaikalle saapuvien jos jonkinmoisten, veren tahrimien ja hämillään olevien pukumiesten kesken. Seurauksena yhteistuumin porukalla läpikäytävää välien- ja tapahtumienselvittelyä, jota sitten piisaa ja paljon. Mikä meni pieleen ja mitä on oikein on tekeillä? Tähän arvoitukseen tarjotaan vastaus tiiviin puolitoistatuntisen myötä.
Keitel suhteidensa ansiosta onnistui haalimaan monipuolisen kaartin leffaan mukaan. Elämänsä roolissa valokeilat varastaa nyttemmin harmillisen heikkoihin osiin ajautunut Michael Madsen. Tim Roth, Chris Penn, Steve Buscemi ja nimilista jatkuu. Roolit ovat hallussa, eikä kenenkään näyttelijän panosta voi vähätellä. Tekeepä ohjaajakin pienen visiitin kuvaruudulla.
Tarantinon ohjaustyyli pääsee selvästi esille jo hänen debyyttileffansa aikana ja mies väläyttelee myöhemmissä leffoissa käyttämiään kikkoja sujuvasti. Vaikka eri aikatasoilla liikuskellaankin ahkerasti, niin kerronta hoituu kunnialla eikä suvantovaiheita löydy. Käsikirjoitus on tuttuun tapaan taidolla kirjoitettu henkilöhahmoja myöten ja se on erittäin dialogipainotteista, mutta mikäs siinä leffaa katsellessa, kun pukumiehet jauhavat turhuuksia erikoisen viehättävällä tavalla. Voimasanat tietysti käytetään loppuun jo alkusepittelyn aikana ja sitä v-alkuista viljellään lähes jokaisen lauseen aikana. Jää siinä suomen nuorisokin jälkeen ja pahasti. Väkivalta on aina ollut osa Tarantinon tuotoksia. Tyylikkäitä paukutteluita ja brutaalia mäiskettä löytyy asiaankuuluvasti paljon, eikä toiminnallisemmatkaan jaksot täten jää sekundatavaraksi, päinvastoin. Musiikkipuolesta täytynee antaa vielä ylimääräinen plussa.
Budjetin pienuus näkyy paikoin puitteissa, mutta mitään haittaa tästä ei koidu. Vähäiset tapahtumapaikat ovat varsin tarkasti rajattuja ja pääasiassa välienselvittelyjä käydään keikan jälkeisessä tapaamispaikassa eli syrjäisessä varastorakennuksessa. Joku voi teilata tällaisen ratkaisun tylsäksi ideaksi, mutta itse totean sen olevan nerokas. Pukumiesten kinasteluja ja keikan jälkipuintia harrastetaan paljon ja itse asiassa varastorakennus osoittautuukin otolliseksi ja tunnelmalliseksi paikaksi niille. Tarantinon ohjauksessa näyttelijät ottavat kohtauksista kaiken irti. Tehosteet ovat hienoja ja rosoisen realistisia, ja puvustus leffaan sopivaa.
Reservoir Dogs on puhdasverinen ja yksinkertaisen hyvä rikoselokuva, jota voi suositella kenelle vaan genrestä kiinnostuneelle. Ehtaa Tarantinoa, joskaan ei parasta mahdollista. Täydellistä kolausta ei tapahtunut, mutta katselukertoja leffasta irtoaa moneksi illaksi. Tällaista pikkunäppärää tarinaa ja loppuratkaisuun johtavia koukkuja on mukava seurailla toistekin.
nimimerkki: Lutkus
