… ja siinä se leffa sitten olikin. Frank Castle-nimisen sarjakuvahahmon seikkailuihin perustuva Punisher: War Zone on jo kolmas adaptaatio sarjakuvasta. Se tekee jo kolmannen kerran kaiken uusiksi, ollen eräänlainen jatko-osa vuoden 2004 Punisherille, vaikka sillä ei juonellisesti ei ole päähahmon tehtävän ja olemuksen lisäksi mitään tekemistä kyseisen leffan takia. War Zonella onkin enemmän yhteistä vuoden 1989 Punisher-elokuvan kanssa, jossa pääosassa oli varsinainen svenssonlandian ihme, Dolph Lundgren. Kyseisessä elokuvassa ei paljoa muuta tehty kuin ammuttu pahiksia, möristy ja treenattu alasti viemäreissä. War Zonessa on myös samat ominaisuudet, vaikka päähahmoa esittävä Ray Stevenson ei ikinä vilauttelekaan pakaralihaksiaan katsojien onneksi.
Juoni on yksinkertainen. Tuomari, AKA Frank Castle, (jota esittää Ray Stevenson) nitistää pahiksia erinäisillä pyssyillä ja kranaatinheittimillä koska rikolliset joskus muinoin tappoivat hänen lapsensa ja vaimonsa julmasti kesken perhepiknikin. Frank jäi eloon ja päätti ryhtyä Charles Bronsoniksi, maalasi pääkallon luotiliiviinsä ja nitistää pikkunilkkejä armotta. Kun Castle murhaa paikallisia mafiosoja gorepitoisissa maisemissa, yksi heistä jää eloon ja pakenee piilopaikkaansa. Tämähän on tietysti jätteenkäsittelylaitos, jossa mm. murskataan lasia jättimäisissä lihamyllyissä. Arvaatte jo varmasti kuka sinne lentää naama edellä? Mafioso selviää kuitenkin käsittelystä, ja Burtonin Batmanin Jokerileikkausta muistuttavan kohtauksen jälkeen hänen naamansa on tikeillä laitettu paikoilleen ja hänestä on tullut ilmeisesti raivoava sosiopaatti nimeltä Jigsaw (The Wire-sarjasta tuttu erinomainen Dominic West). Soppaan lisätään vielä Tuomaria jahtaava kyvytön etsivä Soap (Dash Mihok) ja hänen parinsa (Keen Eddie-sarjan hupaisan poliisipäällikkönä ehkä parhaiten tunnettu Colin Salmon) ja nainen, jonka miehen Tuomari vahingossa tappoi itsepuolustukseksi (naista esittää Dexterissä nimihenkilön tyttöystävää näytellyt Julie Benz).
Mutta ei millään tuosta ole väliä. Ohjaaja Lexi Alexander on selvästi päättänyt, että leffan painotus on sillä, että Tuomari ampuu ihmisiä ja sitten näytetään miten ihmisten naamat räjähtävät tuhansiksi kappaleiksi. Näinä hetkinä War Zone suorastaan loistaa. Alexanderin tapa kuvata kuolevia ihmisiä on hauskaa seurattavaa audiovisuaalisten keinojen takia; sopivat äänitehosteet, varsinainen mättömusa ja juuri oikealla tavalla ylilyöty goreilu luovat eräänlaisen harmonisen ja suussasulavan palan toimintaelokuvaa. Stevensonin roolisuoritus armottomana Tuomarina myös ajaa asiansa tehden hahmosta elokuvan muuhun sisältöön hyvin sopivan kasarikarikatyyrin. Hän mörisee, puhuu pseudofilosofisia onelinereita ja ampuu aina pyssyillä, jotka ovat vähintään yhtä isoja kuin hänen päänsä. Toiminnan suhteen leffan tyylitajussa on mielestäni vain yksi suuri virhe; siinä on lopputaistelu. Se kirjaimellisesti on lopputaistelu, eikä enää muistuta elokuvaa, vaan enemmänkin videopeleissä usein nähtäviä tasojen loppuvastustajamatseja, joissa pahis pitää voittaa jotakin tiettyä hienoa kikkaa käyttäen. Tämän kohtauksen ajaksi Alexander jättää sivuun kaikki aiemmissa toimintaräpellyksissä nähdyt hienot pikku nyanssit, joiden avull pidettiin katsojan mielenkiintoa yllä, ja lopputulos tuntuu täysin hengettömältä ja siinä ei ole dramaturgisesti mitään arvoa.
Ei sen puoleen, War Zone ei selvästikään edes yritä luoda draamaa missään muussakaan kohdassa. Mukana on tietysti dialogia runsaahkosti, joissa joko pääpahis sekoilee tai Tuomari örisee jotakin synkkää ja melankolista kameralle, mutta mikään tästä dramaattisesta puheesta ei ikinä oikeastaan johda mihinkään. Parin henkilön kuolemaa lukuunottamatta War Zone loppuu melkolailla samasta meiningistä mihin se päättyi, ja Punisher-maailman kannalta siinä ei täten tapahdu oikeastaan mitään. Tuomari ei tunnu kasvavan ihmisenä, ja ainoa suuren muutoksen kokenut hahmo koko elokuvassa on Jigsaw. Hänenkin muutoksensa on pääasiassa ulkoinen, sillä hän vaikuttaa melkolailla yhtä sekopäiseltä ennen ja jälkeen lihamyllyonnettomuutensa. Leffaan on myös heitetty kaksi sivujuonta; toinen seuraa dynaamista poliisikaksikkoa, ja toinen naista, jonka miehen Castle vahingossa nirhaisi aiheetta. Näistä kahdesta jälkimmäinen on huonompi, ja tuntuu oikeastaan kautta elokuvan pelkältä pohjustukselta lopputaistelulle, ja sivujuonen lopputuloksen täten arvaa myös erittäin helposti. Poliisikaksikon seikkailuja onkin mielenkiintoisempi katsoa, vaikka jokainen kohtaus tuntuu toistavan samaa kaavaa, jossa toinen yrittää lööbata ja toinen tahtoo jahdata Tuomaria, kunnes lopussa he lähtevätkin jahtaamaan häntä, yleensä päätyen toimintakohtauksen keskelle jossa Ray Stevenson taas ampuu nilkeiltä nirrejä pois. Dominic Westille kuitenkin tulisi antaa kunniamaininta roolistaan, sillä hän vetää sen mukavasti överiksi. Muutenkin näin epärealistisessa toimintaelokuvassa on kaikki vedetty hieman yli, joten on todella sopivaa, että antagonisti on myös absurdi karikatyyri. Jigsawia voi parhaiten kuvailla kenties jonkinlaiseksi tyylitajuttomaksi versioksi Heath Ledgerin Jokerista; jos Ledger olisi heittänyt kaiken hienovaraisuuden romukoppaan, voisi lopputulos hyvinkin muistuttaa Westin Jigsawia.
Punisher: War Zone on kasaritoimintaleffa, joka on tehty 2000-luvun keinoin, niin hyvässä kuin pahassa. Siinä ei ole mitään varsinaista dramaattista sisältöä, mutta toimintaa tulvii yli äyräiden, ja se on erittäin hyvää ja viihdyttävää sellaista, vaikka hahmoista ei missään vaiheessa tule erityisemmin välittämään.
