Jumperin juoni itsessään on hyvin yksinkertainen (selitänpä sen nyt lyhennettynä, vaikka se tuossa aiemmassa arvostelussa on jo kerrottu). Ensin päähahmo huomaa itsellään mahtavia kykyjä, sitten hän huomaa, että joku jahtaa häntä ja seuraavaksi, ettei olekaan ainoa, joka pystyy loikkimaan paikasta toiseen. Lopuksi juonta on monipuolistettu niillä tavallisilla kliseillä, kuten rakkaudella, orpouden tunteella ja vaikealla äiti-poika -suhteella. Jätkät hei, tässähän meillä on paketti valmiina!
Suurin plussa Jumperissa on sen lyhykäisyys: puolitoista tuntia kestävän pätkän jaksaa katsoa, vaikkei se mikään tajunnanräjäyttäjä olekaan. Elokuva on ihan kivaa ajanvietettä aivot narikkaan -periaatteella, ja toimintakohtaukset ovat oikein viihdyttäviä.
Hayden Christensenin esitys ongelmiin ajautuvana, hissukasta hurmuriksi kasvavana miehenä on liian tasapaksua katsottavaa aikaisempiin, mahtaviin roolisuorituksiin verrattuna. Konkari Samuel L. Jackson on täysin pihalla koko yliluonnollisesta leffasta. Sen sijaan pakollisen romanssin toinen osapuoli, O.C:n hienohelmana tunnettu Rachel Bilson hurmaa luonnollisella söpöydellään. Jamie Bell toisen pomppijan, Griffinin roolissa omaa karismaa ja onnistuu olemaan juuri sopivan röllimäinen: suloinen, mutta hiukan pelottava paha poika, joka valitettavasti leffan loppupuolella jätetään taka-alalle killumaan.
Katsokaa toki tämä mielenkiintoinen teos. Ihan hyvä se on loppujen lopuksi, kunhan ei liian montaa kertaa kelaile.
