Judd Apatow on tämän hetken taitavimpia käsikirjoittajia, jotka osaavat yhdistää saumattomasti komedialliset elementit elämää pohdiskelevaan draamaan. Hän löi itsensä läpi vasta 2000-luvulla TV-sarjan Freaks and Geeks ja hittileffojensa 40 v. ja neitsyt sekä Paksuna myötä, mutta 1990-luvulla hän aloitti jo uraansa. Uransa alkutaipaleella Apatow oli enemmän TV- tuottaja ja -käsikirjoittaja, mutta silti hän teki vierailuja muutamissa elokuvissakin. Hänen ysikytluvun tuotantoa katsellessa ei kuitenkaan tulisi ollenkaan mieleen, että kyseinen herra onnistui myöhemmällä urallaan tekemään aidosti koskettavia ja hulvattoman hauskoja draamakomedioita. Ensimmäisen leffakäsiksensä Apatow skriivasi yhdessä The Mighty Ducks -käsikirjoittajan Steven Brillin kanssa jälkimmäisen esikoisohjaukseen Punkeroiden piina.
Punkeroiden piina ei välttämättä ole ihan niin typerä filmi kuin nimi/suomennos antaa ymmärtää. Lihavien muksujen kesäleirille sijoittuva koko perheen komedia on lopulta varsin kilttiä ja lämmintä huumoria sisältävä siloteltu pakkaus. Suurempaan revittelyyn ja osuvampiin vitseihin olisi mahdollisuuksia, sillä sivuosissa vilahtelee sen verran hyviä koomikkoja, jotka varmasti pystyisivät parempaan hauskuuttamiseen. Jeffrey Tambor, Jerry Stiller ja Allen Covert ovat onnistuneet joskus naurattamaan ihan ääneenkin, mutta nyt heidän taitonsa jäävät vähemmälle käytölle. Myös jonkinlaista satiiria on yritetty vääntää, sillä onhan ns. läskileirit aina hyvä pilkan kohde niiden epäilyttävän moraalinsa ansiosta, mutta sekin puoli vesitetään täysin. Judd Apatow on hieno ideanikkari, mutta nyt hänen juttunsa vetelevät liian tuttuja ratoja. Elokuva muistuttaakin Steven Brillin The Mighty Ducks -filmejä kesäleirin maisemiin siirettynä, sillä samanlaisesta “luusereista huipulle” -tyylisestä seikkailusta olisi taas kyse.
Uransa alussa oleva Ben Stiller onnistuu varastamaan show’n täysin itselleen mulkeromaisena leirin omistajana, joka pistää nuoret lihavat laiskurit todella koville. Stillerin möykkääminen on kyllä hauskaa katseltavaa, mutta käsis ei anna tilaa hänellekään hirveästi ja Stillerinkin vitsit ovat usein aika laimeita. Nuoret tähdet onnistuvat ihan kohtalaisesti ja heille jäävätkin parhaat heitot. Kesäleiriläisten esittäjät enemmän pitävät yhdessä hauskaa kuin yrittämällä yrittävät näytellä, milloin heidän välilleen syntyy aidolta tuntuvaa ystävyyttä. Muut roolihahmot ovat varsinaisia sterotypioita, mutta nuorista näyttelijöistä löytyy aidonoloista särmää.
Punkeroiden piina on vähän hutaisten tehdyn oloinen ja selväksi hittituoteeksi kaavailtu tilaustuote. Kesäleirifiiliksestä tulee aina plussaa ja joidenkin kohtausten lämpöisyys yllättää. Parhaimpina hetkinä katsojalla on varsin kesäinen olo ja halu päästä taas lapsuutensa kesäleirille. Puolitoista tuntia yksitoikkoisia läskivitsejä ei kuitenkaan millään tasolla toimi. Mielenkiintoisia tekijöitä löytyy leffan taustavoimista sen verran paljon, että sen katselee sen vuoksi ihan mielellään läpi. Nuoremmat katsojat varmasti naureskelevat filmille, niin kuin minäkin muistaakseni silloin aikoinaan, joten kohderyhmäänsä tämä varmaankin toimii vielä tänäkin päivänä. Loukkaavalta tuntuvasta ideasta huolimatta elokuva puolustaa ihmisen oikeutta olla sellainen kuin tahtoo ja pienillä ponnistuksilla jokainen voi olla sankari. Siitä myös plussaa, sillä filmin pohjimmainen ajatus tuntuu alkuun varsin loukkaavalta ja liian ilkeältä.
Vielä loppuun pientä nippelitietoa. Apatow löi itsensä läpi esikuvallisessa nuorisosarjassa Freaks and Geeks, jonka loi tässä filmissä kameran edessä nähtävä Paul Feig.
