Vuonna 1971 Argentiinassa tuotettiin Charles Mansonin murhakohulla ratsastava halpis Slaughter. Se kertoi hyvin Manson-tyyppisen tarinan Argentiinaan sijoitettuna – pätkää höystettiin halvalla gorella ja seksploitaatiolla. Menestys jäi kuitenkin vähäiseksi ja elokuva olisikin luultavasti vaipunut unohduksiin, ellei Allan Shackleton -niminen roskaelokuvatuottaja olisi keksinyt ostaa oikeutta elokuvaan. Rainan loppuun lisättiin noin viiden minuutin edestä lisää tavaraa huomattavasti brutaalimman näköisellä väkivallalla ja se sai uuden nimen. Snuff. Se tarkoittaa elokuvaa jonka materiaalia varten on oikeasti tapettu ihminen. Sitä nimeä myös Slaughter sai nyt kantaa ja sitä alettiin markkinoida aitona snuff-elokuvana. ”A film that could only be made in South America, where life is CHEAP!” kiljuu elokuvan DVD-boksi vielä nykyäänkin. Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen. Se viimeinen, ”aito” tappokin on feikattu ja kyseenalaisesta maineestaan Snuff on edelleen se sama katsomiskelvoton roskakasa kuin Slaughterkin. Tämä ei kuitenkaan estänyt Shackletonia tekemästä rahaa elokuvansa julmalla maineella.
Snuff kertoo nuorista prätkäjengiin kuuluvista tytöistä. He kuuntelevat hippimusiikkia ja vetävät kokaiinia. Elokuvan ”juoni” on sekava eikä tarinaa kuljeteta kunnolla. Kovasti pinnistelemällä katsoja kuitenkin tajuaa sen pääpiirteet: motskarijengin johtoon on asettunut Satan-niminen psykopaatti (täydellisen karismavapaa Larratelli) joka muuttaa sympaattisen hippiryhmän sadomasokistiseksi murharyhmäksi. Kaikki ryhmän naiset ovat täysin Satanin pauloissa, eikä helpotusta onnettomaan rakkauteen tuo Satanin taipumus rutsata kaikkia naisia vuorotellen, eikä edes se että hän pistää tytöt välillä kiduttamaan toisiaan. Välillä murhataan joku vailla syytä ja silloin tällöin porukkaan putkahtaa uusi nainen. Elokuvaa katsoessa juonta on liki mahdoton seurata sillä sen kuljetus on poukkoileva, epäselvä ja tapahtumat irrallisia.
Aivan elokuvan lopussa nähdään sitten se paljon puhuttu tappamiskohtaus. Kohtaus on irrallinen eikä liity muuhun elokuvaan mitenkään. Se on kuitenkin paljon aidomman näköinen kuin muut tappamiskohtaukset, onnistuupa jopa säväyttämään väkivaltaisuudellaan. Mutta kun Snuffin muilla tapahtumilla ei ole mitään tekemistä elokuvan kanssa, vaan ne on yksinkertaisesti (vieläpä viisi vuotta alkuperäisen teoksen julkaisemisen jälkeen) kuvattu muun roskan perään.
Snuff yrittänee olla trilleri. Jännityksen tunnetta ei kuitenkaan mitenkään synny, vaan elokuva on päätön pulitoistatuntinen paketti hädin tuskin toisiinsa liittyviä kohtauksia. Elokuvan hahmot ovat tyystin vailla tunteita tai motiiveja, ellei siksi lasketa päätöntä ihastumista Sataniin. Jotain sanomaa on yritetty mukaan tunkea joihinkin kohtiin, mutta eivät taida elokuvan tekijät itsekään uskoa näihin jaloihin aatteisiin. Gorella kai koetetaan kasvattaa kauhua, mutta nämäkin kohtaukset lähinnä naurattavat jos ne ylipäätään mitään tunteita herättävät. Näyttelijät ovat todella huonoja ja englanninkielinen dubbaus on luokattoman heikkoa laatua – vaikka eipä se dialogikaan kummoista ole. Kuvanlaatu on jopa 1970-luvun alussa tehdyksi elokuvaksi huono. Se on itse asiassa huono jopa 1970-luvun alussa tehdylle halpikselle. Itse asiassa jopa ”Nosferatussa” on parempi kuvanlaatu, ja se on sentään tehty vuonna 1922! Suomenkielisellä tekstityksellä elokuvaa ei käsittääkseni ole saatavilla, mutta onneksi kaupalliset tahot ovat huolehtineet tämänkin mestariteoksen DVD:lle saattamisesta.
No, jotain hyvääkin. Sanoin ettei tässä ole kunnollista jännityksen tunnetta. Se pitää paikkaansa, mutta elokuvan viimeisessä tapossa (ennen sitä feikattua ”aitoa”) on jo jotain tolkullista jännitystä mutta huonot näyttelijät pilaavat senkin. Naisetkin ovat kauniita ja kyllähän paljasta pintaa tässä aina välillä vilahtelee. Ei elokuva kuitenkaan niiden varassa seiso. Harvoja oikeasti onnistuneita asioita on viehättävä musiikkiraita jossa on ”sitä jotain”. Sitä mitä tässä elokuvassa ei ole. Snuff kannattaa katsoa vain, jos se ”aito” tappo jäi kiinnostamaan eikä elokuva siltäkään osin pysty täyttämään odotuksia. Tarkemmin ajateltuna tätä ei kannata katsoa ollenkaan.
