Kaikkihan Uunon tietävät. Jaa kenen Uunon? Älä, ihan totta… Tuo Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin kehittämä, risaisessa verkkopaidassa alati pyörivä lökäpöksy on aikojen kuluessa nousut erääksi suomen suurimmista kulttuuri-ikoneista ja keskivertosuomalaisen miehen perikuvaksi. Ja niinhän siinä kävi, että hyvän vastaanoton saanut hahmo sai oman elokuvan 1973, jonka oli tarkoitus olla ainut Uuno…
Tässä elokuvassa kuvataan lähinnä Uunon (kukapa muu kuin Vesa-Matti Loiri) ja Elisabetin (Marjatta Raita) suhdetta, kaveraamista Härski Hartikaisen (Spede) kanssa ja yläkerran naapurin, Kotkalahammaslärväsen (Juhani Kumpulainen) ärsyttämistä. Eräänlaisena punaisena lankana on se, että Uuno rakentaa koko elokuvan ajan viulua, jolla alkaa menestyä. Saas nähdä, miten Uuno onnistuu.
Ja tottahan se on, että nämä Uunot ovat kulttuurihistoriaamme legendaarisimmillaan. Uuno-sarja on puskafarssin kuningas, eikä sitä voi oikein kunnolla ruveta arvostelemaan. Tämäkin, kuten suurin osa Turhapuroista, on juonellisesti huttua, toteutukseltaan keinotekoista, ohjaukseltaan perinteistä, mutta… viihdyttävää, hauskaa ja rakastettavaa katsottavaa. Kotimaisen viihteen suurmiehenä Spede kun tuli nimenomaan tunnetuksi miehenä, joka teki sellaisia elokuvia, joista katsojat tykkäsivät.
Se, pidätkö tästä elokuvasta riippuu täysin siitä, pidätkö Uunoista yleensä. Tämä leffa ansaitsisi varmaan yhden tähden, mutta hiiteen liika kritisointi, nyt kyse on Uunoista! Turhapuro-asteikolla tämä ei ehkä ole sieltä kirkkaimmesta kärjestä, mutta ei huonoimmastakaan. Vaikka Uunon ei ehkä vielä ollut tarpeeksi jalostunut ja S:n suhhaaminen kuulosti ehkä hieman hahmoon kuulumattomalta, nostalgiaa ja tiettyä klassisuutta irtoaa tästä ykkösestäkin kuitenkin sen verran, että lopputulos luistaa selvästi positiivisen puolelle, ja elokuva varmistaakin paikkansa “pakko katsoa” -Uunojen joukossa. Ajatelkaapa suomalaiset, tästä se alkoi!
nimimerkki: Sano mitä sanot
