Ollaan avaruudessa. Tiedustelualus Pimeä Tähti on kierrellyt avaruutta jo 20 vuotta. Aluksen miehistö on kuitenkin vanhentunut vain kolme vuotta, kiitos valon nopeudella liikkumisen. Niin pitkillä aikamäärillä alkaa hiljalleen pitkästymään ja aluskin on hieman rempallaan. Puhumattakaan Pinbackin mukaan ottamasta avaruusoliosta, joka muistuttaa erehdyttävästi rantapalloa.
John Carpenterin esikoinen ei todellakaan ole mikään suuri elokuva. Näyttelijäntyö on melkoisen onttoa ja tehosteet olivat jo tekoaikanaan surkeita. Puhumattakaan kolkoista lavasteista ja tarpeistosta. Näistä selkeistä puutteista huolimatta elokuva toimii kuin avaruuslaiva Pimeä Tähti, nykien, kirskuen ja epävakaasti, mutta siltikin se toimii.
Pinbackin, Doolittlen, Boilerin, Talbyn ja edesmenneen komentaja Powellin odysseiassa on useita absurdin komedian piirteitä. Kaikki menee pieleen ja dialogissa on useita hassuja letkautuksia. Näiden piirteiden takia Dark Star seisoo vakavan eksistentialistisen draaman ja silkan scifi-hörhöilyn välimaastossa.
Carpenterin ohjaus- ja sävellystyö oli jo tässä vaiheessa harkittua. Musiikki on hienoa ja Pimeän Tähden odysseiassa on niin paljon värikkäitä elementtejä mukana, että on täysin mahdotonta ennustaa loppua. Jo alusta asti mukana ollut absurdi huumori kestää loppuun asti, vaikka loppua itsessään ei voi kuvata mitenkään onnelliseksi.
Kokonaisuutena viihdyttävä nollabudjetin huumoripläjäys, jonka tapauksessa kulttimaine on perusteltua.
nimimerkki: Jurpo
