Pelon äänet on perinteinen 90-luvun kissa ja hiiri -trilleri, joita on tehty kasoittain. Miten Pelon äänet sitten erottuu massasta? No, ei oikeastaan mitenkään.
Juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan tällaiseen tusinatrilleriin oikein hyvä. Matt (Beghe) elää epäonnellisessa avioliitossa vaimonsa Carolin (Tyson) kanssa. Ulkoa päin katsottuna parin elämä on täydellistä, mutta pinnan alla kaikkea muuta. Mattilla on mm. suhde heidän viehättävään lastenhoitajaan, Anniin (Bissett). Perheidylli alkaa hiljalleen rakoilemaan ja pian Matt huomaa perheensä olevan hengenvaarassa.
Elokuvassa käsitellään hyvin paljon epätoivoisiin tilanteisiin joutumista, mutta tuo epätoivo ei välity katsojalle lainkaan. Pääsyy tähän on tietenkin näyttelijöissä, joista ohjaaja ei ole saanut lähellekään parasta irti. Onhan Pelon äänet puutteistaan huolimatta silti katsomisen arvoinen trilleri, mutta turhan vakavamielisesti siihen ei kannata suhtautua, koska pilkunviilaajat saavat varmasti aihetta valittamiseen lukuisten epäkohtien takia.
Kiitosta voi antaa lyhyestä kestosta, koska ei elokuvaa enää kauempaa olisi viitsinyt katsellakaan. Trillerien ystävät saavat varmasti rahoilleen vastinetta, mutta kliseisellä lopulla intohimoton jännäri jättää katsojan kylmäksi.
