Dekalog (1988) nosti Kieslowskin aikoinaan kansainväliseen tietouteen. Tämän TV-sarjan kaksi osaa laajennettiin myöhemmin kahdeksi eri elokuvaksi: Lyhyt elokuva tappamisesta ja Lyhyt elokuva rakkaudesta. Dekalongin syntyperässä on jotakin perin ironista: alunperin elokuvaopiskelijoille suunnatusta harjoitustehtävästä kehkeytyi opettajalle itselleen, Kieslowskille, suuri haaste. Näiden kahden elokuvan alkuperää ja syntytapaa ei käy kyseenalaistaminen. Itse asiassa ne todistavat, että joskus teos tai sen idea voi syntyä vahingossa, ja vieläpä niin että tulos on hyvä ellei jopa erinomainen.
Kieslowski aloitti uransa ensin dokumentaristina, mutta siirtyi fiktion pariin, koska tunsi loukkaavansa oikeiden ihmisten tunteita kuvaamalla heidän todellisia tuskiaan. Tämä saattaa olla varsin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon hänen syvälle porautuvan ihmisanalyysin, jota hän jokaisessa elokuvassaan suorittaa.
Itseni on helppo lähestyä Kieslowskin elokuvia. Ne tarjoavat jokaiselle hyvin rikkaan ja toisaalta subjektiivisen kokemuksen; jokainen voi nähdä ja kokea hänen elokuvansa omalla tavallaan. Kuitenkin kaikkia niitä yhdistää vahva vaikutus tunteisiin. Jokainen katselukerta on omalaatuinen ja vahva, ja aina Kieslowski onnistuu saamaan vuoropuhelua katsojan ja elokuvan välille.
Tomek on nuori postinjakaja, jolla on salainen ihastus, naapuritalon Magda. Tomek on liian ujo tavatakseen ihastustaan, joten hän tyytyy seuraamaan Magdaa kaukoputkellaan huoneestaan.
Tomekilla on palava halu päästä Magdan lähelle ja tutustua häneen, mutta Tomekin ujous vesittää toiveet. Silti Tomek on valmis yrittämään kaikkensa saadakseen Magdan.
Kieslowski tekee tutkielmaa rakkaudesta ihailtavan tarkasti. Hänelle ei rakkaus ole tässä eikä missään muussakaan hänen elokuvassaan pelkkä kaunis ja puhtoinen asia, vaan se on enemmänkin pelkkä kaunis valhe. Rakkaus tuo mielihyvän Tomekille, mutta se myös satuttaa häntä julmasti. Elokuvan ei ole tarkoitus olla henkisesti julma, eikä se tahdo satuttaa ketään, vaan se haluaa saada katsojansa samalle tasolle päähenkilön kanssa. Tarina on julma, mutta siinä on paljon elämänmyönteisiä hetkiä, joihin katsoja voi tarttua. Hetki onkin tärkeä osa Kieslowksin elokuvia. Ne ovat vain pieni osa suurempaa elimellistä kokonaisuutta, mutta ne ovat tärkeitä.
Kieslowskin tarkoitus ei ole elokuvissaan alleviivata teemaansa, vaan hän pyrkii tavoittelemaan teemansa jokaista ulottuvuutta. Rakkaudessa ei ole kyse vain siitä itsestään, vaan sen seurauksista, mitä rakkaus on ja kuinka paljon sitä tarvitaan ja mitä rakkaus kenellekin merkitsee. Kolmen värin osassa valkoinen rakkaus nähdään samalla tavalla kuin tässäkin. Se on kaunis valhe, mutta silti jokainen tarvitsee sitä. Se on ihmisen heikkous, mutta silti niin tärkeä. Valkoinen on tämän elokuvan yhteydessä hyvä vertailupiste monessa suhteessa, onhan siinäkin osaltaan kyse rakkaudesta, ja toisaalta sen petollisuudesta.
Lyhyt elokuva rakkaudesta on minimalistinen verrattuna Kolme väriä -trilogiaan. Kolmessa värissä painotetaan enemmän juoneen, eikä näyttely ole niin lyhyt eleistä. Tämä ei tee väritrilogiasta huonoa, vaikka tyylinvaihdos on miltei hämmentävä. Väritrilogiaa edeltäneet elokuvat voidaan silti luokitella Kieslowksin parhaimmiksi. Ne ovat syvällisiä, mutta katsojan ei tarvitse vaivata aivojaan paljoakaan. Valmiiksi pureskellusta teoksesta ei silti ole kyse. Siinä missä väri-trilogia ihastuttaa joksenkin kafkamaisella tyylillään (tämä on varsin hyvin oikeuksissaan “punaisessa”), Lyhyt elokuva rakkaudesta pyrkii saavuttamaan katsojan emotionaalisella tasolla, missä se onnistuukin hyvin.
Kokonaisuutena Lyhyt elokuva rakkaudesta on kaunis, hieman minimalistinen kertomus. Jokaisen on helppo lähestyä tätä elokuvaa aivojaan rasittamatta ja nauttia siitä taiteena. 55-vuotiaana kuollut Kieslowski on jättänyt taidemaailmaan hienon ja herkän perinnön, jonka arvoa – kuten ei minkään muunkaan taiteen – rahassa mitata.
