Hampurilaispaikassa työskentelevä Fiona jää yöksi lukkojen taakse kylmiöön ja aamulla hänet löydetään lähes jäätyneenä. Jäästä tulee Fionalle pakkomielle ja kun työpaikan parkkipaikalle parkkeeraa rekka-auto täynnä pakasteita, on se mahdollisuus toteuttaa unelma: nähdä ihkaoikea jäävuori. Fionan mies ja lapset eivät tiedä mitään äitin toilailuista jossain päin maailmaa, mutta puhelinlinjat laulaa ja sana Fionan sijainnista lentää perheenkin korviin. Eikun vaan äitin perään!
Meillä oli vieraita Belgiasta ja porukan lähtöpäivänä sattui kyseinen elokuva tulemaan töllöttimestä. Huonot arvostelut saanut Jäävuori ei aluksi kullostanut vetävältä, mutta halusin tietää millaista kuvaa Belgiassa tehdään. Ja tämmöisiä aatteita leffasta jäi…
No, juoni ei ole kummoinen tai sitten sitä ei tajua. Yksinkertainen, ehkä hiukan sekava, mutta kelvollinen. Mutta siitä kerroinkin tuossa alussa.
Elokuvan henkilöhahmot ovat kaikki jollain tapaa hölmöjä tai outoja. Kukaan ei ole normaali tai normaalin tapainen. Näyttelijöiden suoritukset ovat ylinäyttelemistä suurimmassa osassa elokuvaa, ja ne vähät lauseet ja sanat, joita elokuvan aikana kuulee, lausutaan useimmiten kylmän tuntettomasti. Jäävuoressa ei tosiaan ole paljoakaan dialogia, vaan sen hahmojen vähäiset tunteet kerrotaan ilmeillä ja kehon kielellä. Jos ollaan iloisia, sitten hymyillään suu korvissa ja kädet heiluen. Jos surullisia, suupielet tekevät täyskäännoksen kohti maata, ja kaatuillaan sateessa, itku kasvoilla.
Mutta elokuvan juju ei olekaan kiinni mistään näistä, vaan kuvauksesta ja ohjauksesta. Pitkiä otoksia ja yhtä kohtausta saatetaan kuvata yhdestä kohdasta monta minuuttia. Ihmiset saattavat liikkua ja juosta ensin oikealle, sitten takaisin vasemmalle, ja vielä kun jotain unohtui niin vielä oikelle ja vasemmalle. Kuvakulmia suoraan edestä yhdellä kameralla, värejä (jotka eivät ole aina niin kauniit, mutta silti hienot), tekemisten toistoa ja ihmeellisiä venkurruksia ja hömellyksiä. Erässäkin kohtauksessa kuvattiin sängyn jalkopäässä makaavien levottomien jalkojen, pohjia niiden heiluessa sinne tänne ainakin puoli minuuttia. Pysähtyneisyys onkin tämän elokuvan konsti pitää katsoja (ainakin minut) mukana.
Vaikka arvostelussa Jäävuori oli saanut vain kaksi tähteä, niin itse pidin leffasta. Komediana tämä leffa ei ole niin hauska, mutta jos sitä ajattelee vain teoksena, sen tiettyja osa-alueita osaa arvostaa aivan uudella tavalla.
