Bostonilainen poliisi Nick (Ryan Reynolds) saa surmansa huumeratsian yhteydessä ja huomaa liittyvänsä kuolleiden kyttien Rest In Peace Departmentiin, joka jahtaa maanpäällä liikkuvia Raatoja, toisin sanoen niitä kuolleita, jotka pakoilevat sitä kuuluisaa viimeistä tuomiota. Nick saa vastahakoiseksi parikseen 1800-luvulla kuolleen karskin sheriffin Royn (Jeff Bridges). Eripurainen kaksikko saa pian päänvaivaa Raatojen suuresta suunnitelmasta, joka uhkaa tavallisten tallaajien elämää maan päällä.
Allekirjoittanut yritti pitkään väistellä tätä vuoden 2013 megafloppia, mutta lopultahan se piti katsastaa. Lähtökohtaisesti odotusarvot olivat siis todella alhaalla, eikä leffa niitä nyt kovinkaan näyttävästi ylittänyt. Haamukytät ei ollut ihan niin huono kuin pelkäsin, mutta eipä tätä juuri voi kehua.
Pieniä ja mielenkiintoisia murusia toimivaa tarinaa varten on tarjolla, mutta niistä ei saada kasaan kelvollista kokonaisuutta. Idean taustana on Dark Horse Comicsin vuosituhannen vaihteessa julkaistu neliosainen (ja ihan kohtuullisen hyvä) sarjakuvakirja. Suoranaisesta Men In Black-jäljitelmästä ei siis ole kyse, vaikka samoilla laduilla hiihdelläänkin. Näyttelijäpuolelta löytyy osaamista Bridgesin, Mary-Louise Parkerin ja kelvollisen pahisroolin vetävän Kevin Baconin myötä. Keskittymällä vaikkapa vain yhteen tarinalinjaan tulos olisi voinut olla tiiviimpi, etenkin kun kesto on maltettu pitää puolessatoista tunnissa.
Edellä mainituista toivonkipinöistä huolimatta saksalaisohjaaja Robert Schwentke rysäyttää leffansa ojaan näyttävästi. Mies lähtee vaeltelemaan kolmea eri polkua tarinansa kanssa, eikä malta keskittyä yhteenkään kunnolla. Ensin yritetään punnertaa eripuraisen kyttäkaksikon kanssa toiminnallista komediaa Tappava Ase-leffoja jäljitellen. Siitä hypitään vakavampaan (mutta keinotekoiseen) pohdiskeluun kesken jääneestä elämästä ja surun käsittelemisestä, kunnes taas kinastellaan ja ratkotaan tuhansia vuosia tekeillä olleen Raatojen suunnitelman juonia. Lopputuloksena syntyy väkinäisen komedian ja puuduttavien toimintajaksojen sillisalaatti, joka ei kykene tarjoamaan mitään omaperäistä.
Haamukyttien pelastusrengas olisi voinut olla pääosakaksikon sointuva yhteispeli, jollaista Tommy Lee Jones ja Will Smith tykittivät MIB-leffoissa. Harmi vain, että Jeff Bridges on aivan eri kastin näyttelijä kuin laimea Ryan Reynolds. Bridges tarjoilee sinänsä hauskan ja koomisen version Kova Kuin Kivi-leffan Rooster Cogburnistaan, mutta Reynolds ei pysty peilaamaan konkarin suoritusta millään tavalla. Hänellä ei ole sen enempää pilkettä silmäkulmassa kuin minkäänlaista karismaakaan. Reynoldsin pussista ei löydy perinteisen ”leading manin” eväitä, kuten jo pari vuotta ennen tätä julkaistu Green Lantern-floppi osoitti. Epätasaisen kärkikaksikon aiheuttamaa kompurointia eivät hyvät sivuosanäyttelijät kykene pelastamaan.
Tehostepuolella Haamukytät on yllättävänkin heikko. Nykypäivän tietotekniikan avulla olisi luullut, että elokuvan Raadoista saadaan aikaiseksi jotain muuta kuin harmaata pikselimössöä. Muutamaan otteeseen käytetty pysähtyvän ajan idea on ainoa onnistunut suoritus efektiosastolta.
Ohjaaja Schwentke yritti toimintakomedian saralla jo vuonna 2010, mutta tähtinäyttelijöiden miehittämä Red ei saanut potentiaalistaan kaikkea irti. Nyt mennään jo lujaa alamäkeä, sillä Haamukytät ei yllä lähellekään Redin tasoa. Omassa kategoriassaan tämä jää haamujengien ja mustapukuisten miesten tallirengiksi. R.I.P.D on kuin maineikkaan MIB:n alaisuudessa toimiva korttelipoliisiosasto, joka hädin tuskin selviää omasta hommastaan.
