Kuolemantähden romuttaminen ei tuhonnut Imperiumia. Itse asiassa se vain pillastui siitä ja prinsessa Leian (Carrie Fisher) komentamat kapinalliset piileskelevät aika kylmässä paikassa. [I]Imperiumin vastaisku[/I] pakottaa evakuoimaan ja Leia siirtyy vähemmän yhteistyöhaluisen Han Solon (Harrison Ford) ja Chewien (Peter Mayhew) kyytiin. Samassa rytinässä Luke Skywalker (Mark Hamill) saa ilmestyksen jo kuolleelta Obi-Wanilta (Sir Alec Guinness): etsi Yoda (Frank Oz) ja kouluttaudu jediksi. Imperiumin puolella Darth Vader (David Prowse/James Earl Jones) pitää huolen henkilövaihdoksista, omaa aika shokeeraavia intressejä Skywalkerin suhteen ja näiden dramaattinen kohtaaminen käydään kaasujättiläisen yläkerroksissa.
George Lucas sai plakkariinsa varsinaisen lottovoiton nimeltä [movie]Tähtien sota[/movie] ja luonnollisesti jatkoa alettiin tehdä. Kokenut Irvin Kershner istui ohjaamaan ja George Lucas itse vain antoi tarinan rungon Leigh Brackettille ja Lawrence Kasdanille. Näin jälkiviisaasti sanoen se oli paras skenaario, sillä puhtaasti arkkityyppinen avaruusseikkailu muuttuu tummasävyiseksi, moniulotteiseksi ja dramaattisesti jämäkäksi avaruusoopperaksi. Se tarkoittaa ihastuttavan retrokimaltavan kulahtanutta meininkiä missä pahikset ostavat vaatteensa Bossilta, perhesuhteet vääntyilevät ja aseiden kuningas on miekka. Lyhyesti sanoen [I]Imperiumin vastaisku[/I] on avaruusooppera kirkkaimmassa muodossaan ja vielä erinomaisesti toteutettu sellainen.
Näyttelijät jotka George Lucasin alaisuudessa olivat pelkkiä liikkuvia rautalankaviritelmiä saavat ylleen paljon muovailuvahaa ja muodostuvat todellisiksi ikoneiksi. Carrie Fisher ja Harrison Ford kinastelevat urakalla ja Mark Hamill toimittaa hevosannoksen järkytystä. David Prowse antaa Darth Vaderille uhkaavan olemuksen ja James Earl Jonesin jyhkeä basso antaa ehdottoman auktoriteetin mörölle jota [B]kaikki[/B] pelkäävät aiheesta. Frank Oz henkilöi nukketaituruudella arkkityypin täydellisesti, joskin Sir Alec Guinness vain lukee repliikkinsä ääneen. Lyhyesti sanoen näyttelijöiden työ on edeltäjäänsä valovuosia pidemmällä laadun suhteen.
Vaikka kuinka tämän leffan haluaa nähdä pelkkänä klassikon seuraajana niin se ei oikeudenmukainen tuomiointi. George Lucasin käsialan minimointi antaa raa’an potentiaalin loikata esiin ja loikkaa suoraan klassikkoklubiin. Tällaiset leffat viehättävät sukupolvia ja niiden vaikutus tuntuu vielä pidemmälle. Lisäksi kukaan ei tiedä pimeän puolen voimaa.
