Digimon, mikä ja mitä on Digimon?
1.”Ai Digimon, mikä se sellainen on? Tarkoitat varmaan Pokemonia”.
2.”Juu kyllähän minä Digimonin muistan, se oli se alle kuusi vuotiaiden lastenohjelma”.
3.”Olen katsonut ainakin puolet Digimon jaksoista, sen juonena oli niitten digimonien muuttuminen, ilman sen kummempia syitä paitsi, että ne hakkasivat aina pahikset”
Kaikki kolme yllä olevaa väitettä ovat tyypillisiä ihmisille, joilta kysyn, tietävätkö he Digimonista. Mikään niistä ei pidä paikkaansa
Mistä Digimonissa sitten on kyse? Yleisesti se selitetään näin:
”Digimon kertoo seitsemästä lapsesta, jotka pääsevät kesäleirin kautta Digimon maailmaan. Siellä he tapaavat, jokainen Digimonin, siinä maailmassa elävän eliömuodon, joka puhuu heidän kieltään. Jokainen lapsi saa Digimon-kumppanin, joka kehittyy tarpeen vaatiessa isommaksi hirviöksi, joka taistelee pahoja Digimoneja vastaan, joiden tarkoitus on tuhota koko Digimon-maailma”.
Tosiasiassa tuo harmillisen yleinen juoniseloste on vain raapaisu siitä mitä Digimon Adventure oikeasti on. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että tämä arvostelu käsittää vain Digimonin ensimmäisen kauden, eikä niitä viittä seuraavaa.
Digimon Adventure sijoittuu vuoteen 1999. Maapalloa koettelevat poikkeavat luonnonolot. Seitsemän ala-asteelaista, japanilaista lasta on kesäleirillä, kunnes revontulet vetävät heidät mukaansa maailmojen väliseen portaaliin ja pian he heräävät oudolta saarelta. Saarella he tapaavat jokainen heti herättyään vauva-asteen Digimon-olion, joka tietää lapsen nimen ja kertoo, että on odottanut tätä pitkään. Ensimmäinen vihamielinen Digimon-otus saa lasten Digimonit kehittymään ja lapset joutuvat pakenemaan syvemmälle saarelle. Pian he saavat tietää, että ovat Valittuja Lapsia, mutteivät tiedä vielä mitä se merkitsee. Lapsille selviää jo alussa, että he ovat avain kumppaniensa kehittymiseen. Sarjan 54 jaksoa muodostavat neljä eri vaihetta lasten seikkailulle. Ensimmäisen 13 jakson ajan lapset yrittävät selvittää missä ovat, miten päästä kotiin ja miksi he ovat ajautuneet kyseiseen Digimon-maailmaan. Jaksossa 14 lapsien kukistettua Tiedostosaarta hallinneen pahan Devimonin he saavat kuulla, että meren takana on uutta mannerta ja lähtevät kotiin paluun toivossa etsimään sieltä siihen keinoa. Uudella mantereella he saavat selville, missä ovat ja lopulta löytävät keinon päästä kotiin. Jaksossa 27 lapset saavat tietää, että Valittuja Lapsia on heidän lisäkseen kahdeksas ja uusi vihollinen Vamdemon yrittää löytää ja tappaa tämän ennen kuin lapset kerkeävät löytää tämän. Lapset pääsevät lopulta Japaniin ja kahdeksannen lapsen etsintä alkaa. Japanissa lasten henkilökohtaisen elämän ongelmia käsitellään ja lapset hyväksyvät ja tajuavat heidän tärkeytensä merkityksen. Jaksossa 38 lapset joutuvat lähtemään takaisin Digimaailmaan puhdistamaan sen pahuudesta lopullisesti. Heidän on myös tuhottava Digimon maailman pahuus ihmisten maailman takia, sillä maailmat ovat sekoittumassa toisiinsa. Viimeisessä ”osassa” heidän henkilökohtaiset ongelmansa ovat tarinankulussa keskimmäisenä tekijänä. He saavat tietää myös miksi juuri heidät valittiin. Lasten seikkailu loppuu odotetusti ja sarja loppuu avoimesti, lupaillen katsojalle mahdollisuutta toiseen kauteen. Digimon Adventure pitää sisällään niin paljon kaikkea, että oikeasti yllättyy, miten joka kerta sitä uudelleen katsoessa oivaltaa jotain uutta.
Sarjassa päähenkilöt ovat Taichi Yagami ja Yamato Ishida. Heihin kahteen sarja keskittyy eniten, mutta muut lapsista eivät jää kuitenkaan heidän varjoonsa. Jokaiselle lapselle on tehty omanlainen persoona ja omat ongelmat. Mielestäni henkilöistä on saatu realistisia ja kiinnostavia. Lasten Digimon-kumpanit ovat persoonaltaan samankaltaisia kumppaninsa kanssa esim. Taichi ja Agumon molemmat oikeudenmukaisia ja rohkeita. Henkilöitä ei ole liikaa ja varsinkin lapsien ongelmiin pystyy samaistumaan.
Digimon Adventuren sisältämiä teemoja on monta. Pääteemana on millaista on todellinen ystävyys. Sarja käsittelee lapsien henkilökohtaisen elämän asioita kaunistelematta loistavasti. Jokaisella lapsella on omat ongelmansa ja niiden kehittymistä, purkautumista ja niistä selviämistä on fantastisen kiinnostavaa seurata. Lapsien ongelmat ovat tyypillisiä, mutteivät mitättömiä. Kahta sisarusta kalvaa vanhempien rankka avioero. Eräs lapsista tietää olevansa adoptoitu, mutta uskottelee itselleen toisin. Yhdestä isä haluaa lääkärin, mutta tämä kammoksuu verta. Taichi taas potee syyllisyyttä siskonsa onnettomuuteen, joka oli viedä tältä hengen. Sarjan loputtua ja ongelmien selviydyttyä tuntuu kuin olisi itse kasvanut henkisesti hitusen. Sarjassa myös lyödään, kuristetaan ja yritetään jopa mestata lapsia, ei kuulosta oikein lastenohjelmalta, eikö vain?
Sarjan visuaalinen puoli ansaitsee myös taputukset. Hahmojen piirrostyyli ja ilmeet ovat tyypillistä Animea. Virheitä piirroksissa en itse ole huomannut kuin muutamassa kohdassa, nekin hyvin pieniä. Duppauksissa on kuitenkin jokusia nimivirheitä Digimon-analysaattorissa (liian pitkä asia selitettäväksi). Ympäristö on pehmeästi maalattua, mutta silti yksityiskohtaista. Nyt on mainittava myös Digimonien muuttuminen korkeammalle asteelle (digivoituminen). Digimonien digivoituminen on piirretty niin pikkutarkasti, että vaikka joka jaksossa sama klippi aina digivoituessa näytetäänkin, se ei raasta hermoja. Yleensä, kun sarjat tai elokuvat käyttävät samaa otosta useasti (mm. American Battleship), tulee pakottava tarve lopettaa sen katselu välittömästi. Muutamassa digivoitumisessa on käytetty myös alkeellista tekniikka, joka luo harhakuvan kolmiulotteisuudesta.
Digimon on dupattu monelle eri kielelle. Suurin katselukokemuksen mielekkyyteen vaikuttava tekijä onkin juuri se, millä ääniraidalla sarjaa alat katsomaan. Sarja on alun perin puhuttu japaniksi. Kamalin virhe mitä voit tehdä on Digimonin katsominen jenkkiduppauksella. Dialogi ei vastaa alkuperäistä lähes koskaan. Kaikki vakava on muutettu vitseiksi ja surullisiinkin kohtiin heitetään lapsekkaita välikommentteja ja punch-linejä aina ja joka kerta. Lisäksi jenkkiversiossa monien Digimonien nimet on muutettu ja kaikkien lapsien nimet muutettu jenkkinimiksi esim. alkuperäinen nimi Yamato, jenkkikäännös Matt. Lisäksi sarjaa on leikelty ihan huolella, jotta siitä saataisiin lapsiystävällisempi. Toinen, sarjan tasoa vakavasti laskeva kuuntelukokemus on Agapio Racingteamin suomeksi dupatut 26 ensimmäistä jaksoa. En osaa sanoa kumpi on surkuhupaisampaa. Se, että ohjelmakanava Neloselle lähetettiin adressi, jotta loppujen jaksojen duppaus annettaisiin muun duppausryhmän vastuulle vai se, että Racingteamin kamalat mikkiin hengitykset ja miksaamattomat huudot ovat saaneet kunniamaininnan paskuudestaan eräässä animea käsittelevässä kirjassa. Loppujen jaksojen duppauksesta huolehti Werne ja uudet äänet eivät olleet yhtään hullumpia. Parhaiten työnsä uusista ääninäyttelijöistä teki Jukka Rasila. Vaikka suomalaiset äänet eivät olisikaan parhaimmasta päästä, dialogia ei ole manipuloitu. Suoraan sanottuna sarja kannattaa katsoa japaniksi. Englantitekstitykset on käännetty suoraan ja kaunistelematta.
Kaikista kauneinta Digimon Adventuressa on ehdottomasti sen soundtrack. Japanilainen versio sisältää 64 erilaista musiikkiraitaa. Musiikit ovat iloisia, haikeita, vihaisia, pelottavia ja kaikkea siltä ja väliltä. Jenkkiversiossa musiikkeja ei ole edes kymmentä erilaista ja esimerkiksi alkutunnarissa ei lauleta mitään muuta kuin ”Di,Di,Di DIGIMON”. Lopuista lauluista vastuussa onkin joku räppäri. Suomessa kaikki muut musiikit ovat alkuperäisiä, mutta alku ja loppu tunnariin on tehty suomalaiset sanat, kokonaan eri sanoilla kuin japanissa ja ne kuulostavat harmiksi erittäin lapsellisilta.
Miksei Digimon sitten noussut pinnalle kuin hetkeksi? Itse sarjan sanoma ja käsikirjoitus ovat loistavia. Moni taho kuitenkin pilasi Digimonin maineen ja teki siitä rahanteko tarkoituksessa tehdyn lastenohjelman. Ensinnäkin jo Japanissa Digimon Adventurea käytettiin markkinoinnissa hyväksi. Siitä ei tehty ainoastaan leluja, vaan myös esimerkiksi ruokia, limppareista riisipaketteihin. Valtava Digimon oheistuotevyöry sai monet vanhemmat ajattelemaan sarjan olevan tehty vain mainontatarkoituksessa ja eväsi lasten katselun. Toinen tekijä olikin juuri se, että sarjaa mainostettiin ja se suunnattiin pelkästään lapsille ja sitä kuvailtiin lastenohjelmaksi. Kolmas seikka on Pokemón. Vaikka sarja ei itsessään matkikaan Pokemónia, Digimonista tehdyt oheistuotteet ovat samankaltaisia Pokemón krääsän kanssa, esimerkiksi molemmista ilmestyneet keräilykortit ja konsolipelit. Pokemón vain ehti ensin. Kolmas tekijä on sarjan rankka muuntelu maissa johon se tuotiin. Suomessa kaikki sitä katsoneet muistavat Racingteamin kauheat duppaukset ja inhoavat sarjaa jo valmiiksi. Mutta mikseivät lapsetkaan sitten jaksaneet kiinnostua Digimonista niin paljoa kuin Pokemónista? Syy oli todennäköisesti siinä, että Pokemónissa oli selvät tavoitteet. ”POKEMON – Pitää kerätä ne kaikki”. Digimonissa taas tavoitteet eivät olleet lapsille yhtä selkeät, lisäksi Digimon-maailmaan pääsivät vain valitutlapset. Pokemónissa kaikilla oli Pokemóneja. Lisäksi Digimon oli ehkä liian vaikeaselkoinen ja synkkä pienimmille lapsille.
Digimon Adventure on tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Digimon Adventure on seikkailu. Lisäksi se on kahdeksan lapsen kasvutarina ja tarina ystävyydestä. Minä vartuin sarjan parissa ja ehkä siksi pidän siitä niin paljon. Vaikeaa siitä on silti mitään negatiivistä löytää puolueettomalta kannaltakaan katsottuna. Yksinkertaisesti alkuperäinen Digimon Adventure on kaunis mestariteos.
