Vanhan ystävän pyynnöstä lähdin puolipakotettuna katsomaan puhki haukuttua teinikomediaa huonolla asenteella ja ennakkoluulot takaraivossani. Ja nyt onkin puolustus puheenvuoron aika teinikomedian nimeltä LOL puolesta, joka pääsi yllättämään allekirjoittaneen täysin kepeän positiivisella otteellaan.
Elokuva kertoo teini-ikäisen, mammansa ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa saman katon alla asustavan Lolan elämästä. Ystävät ovat tärkeitä, poikien kanssa on ongelmia ja vanhemmatkin niuhottavat joka tuhannen asiasta – perus schaissea siis. Tarinaltaan LOL on äärimmäisen tyypillinen amerikkalainen teinidraama, eikä juonikuviokaan tarjoa mitään uutta, joten mikä ihme tässä viehätti? Juurikin se, ettei ohjaaja/käsikirjoittaja Lisa Azuelos yritä turhia. Hänen tapansa esittää asiat on yksinkertaistettuja ja selkeitä. Draamaa elokuvassa on, mutta siitä huolimatta leffa on kokonaisuudessaan hyvän mielen tuotos ja mielestäni se uhkuu aitoa raikkautta.
Ongelmakohdat ja ihmisten inho todennäköisesti suuntautuu liian siloiteltuun tyyliin, sillä muutama käännekohta hoidetaan olkaa kohauttamalla ja hymyssä suin eteenpäin talsimalla. Sellaista teinielämä tuppaa yleensä olemaan. Alkuperäistä – neljä vuotta aikaisemmin Ranskassa samaisen ohjaajan käsin veisteltyä versiota – en ole nähnyt, joten siihen ei ikävä kyllä minkäänlaista vertailupohjaa ole. Tällaisenaan LOL tekee oikeutta Azuelosille ja on kohderyhmälleen mielekästä katseltavaa.
Sivujuonena seurataan pääasiassa Lolan äidin mieskuvioita, jotka tuovat hyvää vertailupohjaa siihen, ettei deittailu aikuisiässä radikaalisti poikkea nuorison menosta ja melskeestä. Myös ystävättärien ja varsinkin intohimoisesti matematiikan opettajaansa rakastuneen Emilyn kuviot saavat myös tovin ruutuaikaa.
Näyttelijöistä Miley Cyrus oli positiivinen tuttavuus, vaikka neidosta erinäisiä kommentteja olin aiemmin kuullutkin. Roolityö ei ollut millään tasolla väkinäinen, vaan juuri sopivan rento ja naulitseva. Demi Moore hoitaa huolehtivan leijonaemon roolin vakaalla kokemuksen rintaäänellä, ja näyttelijäkaartista on vain hyvää sanottavaa. Suuria tunnenäyttelijän taitoja tässä ei keneltäkään vaadita, mutta juurikin roolityöt ovat tärkeä osa elokuvan onnistumisesta tässä tapauksessa. Ilmeisesti ohjaaja on osannut asiansa ja saanut castingista tarvittavan irti. Myös onnistuneet musiikkivalinnat ansaitsevat erikseen mainittavan plussan.
Älä katso tätä elokuvaa, jos haluat kokea mykistävän kulttuurikokemuksen, mutta jos elämä on potkinut päivän ajan nelinelosella monolla päähän – pistä LOL pyörimään ja nauti hetki letkeästä nollauksesta. Virkistävää ettei kaikkien teinielokuvien tarkoituksena ole alapäähuumori ja tissien vilauttelu.
