Suomalaisia draamoja vaivaa se ettei niissä ole tarpeeksi suuria jännitteitä, mielenkiintoisia hahmoja eikä niiden välisiä jännitteitä, tarpeeksi suuria tunteita eikä yksinkertaisesti sellaista juonta joka kantaisi loppuun asti. Siksi ne päätyvätkin yleensä valitsemaan näiden sijasta tavallisen suomalaisen sinkun tai pariskunnan jolla on kaikki ne ongelmat joita tavallisella ihmisellä on, paitsi että sinkulla/pariskunnalla on näitä huolia paljon enemmän ja ne on esitetty klišeisesti ja huonosti näytellen. Komedioissa on sama piirre, minkä lisäksi niiden huumori on huonoa eikä naurata. FC Venus yrittää yhdistää nämä kaksi tyylilajia onnistuen ottamaan kummastakin niiden kompastuskivet ja huonot puolet mutta vähänlaisesti jo muutenin niukkoja hyviä puolia.
Juoneen kuuluu ns. “romanttista komediaa” (eli paljon “suomalaiseen huumorintajuun sopivaa” eli tylsää huumoria sisältävää dialogia miehen ja naisen välillä) jotka ilmaantuvat tässä nimenomaisessa elokuvassa lähinnä Peten (Summanen) ja Annan (Haapkylä) muodostaman parisuhteen muodossa. Välillä taas potkitaan hiukan palloa. Kuten Arsi tuossa allani toteaakin, asetelma on hyvin laskelmoitu: mieskatsojille jalkapalloa ja naisille nyyhkimistä. Nooh, itse olen sitä mieltä että kyllä toi urheilu on kamalaa ja satun myös olemaan mies joten en tältä osin kuulu FC Venuksen kohderyhmään.
Romantiikasta puuttuu täysin se jännite mikä Wanhan Hywän Ajan draamoista löytyi. Mestariteokseen vertaaminen on toki epäreilua mutta “Casablanca” nyt yksinkertaisesti vaan luo romantiikkaa aivan toisella tasolla. FC Venuksesta myös puuttuu kaikki muu draaman sisältö paitsi se ns. romantiikka, eli se jää siltä osin melko ohueksi kokemukseksi. On noita ihmissuhdehuolia omastakin taakaa, kiitos vain. Jalkapallosta taas puuttu täysin se jännite mikä matsissa pitäisi olla, eikä ottelun lopputuloksella muutenkaan ole väliä kun juonen loppuratkaisu on joka tapauksessa ilmiselvä. Muutenkin kaikki juonikuviot ovat liian ennalta-arvattavia että niitä jaksaisi jännityksellä seurata koko ajan.
Näyttelijöitä vaivaa lähes kaikkia epäluonnollisuus. Tämä tuntuu muutenkin olevan suomalaisten näyttelijöiden tyypillinen ongelma. He eivät yksinkertaisesti ole luontevia rooleissaan. Muitakaan valopilkkuja ei paljoa löyty. Käsikirjoituksen flopatessa täysin ei siis ole mitään mikä pelastaisi kokonaisuuden. Ei tämä silti maailman huonoin leffa ole. Osan aikaa FC Venus nimittäin melkein kohoaa sille paljon puhutulle “ihan ok” -tasolle eikä tämä muutenkaan ihan surkeinta surkeutta edusta. Varsinkin ylimaskuliinisuuden ihannoinnin lokaaminen (esim. miesten joukkueen nimi on FC He-Man) on aina paikallaan. Valitettavasti raina yllättää positiivisesti vain hetkittäin. Kannattaa FC Venus kerran katsoa jos vaikka lainaan saa, tai sitten vuokrata. Mitään kovin syvällistä tai ikimuistoista katsottavaa ei kyllä kannata odottaa. Jalkapallofanit saanevat tästä minua enemmän irti.
