On erittäin hävytöntä mainita tekstissä ylistyssanoja naapurimaamme Ruotsin tiimoilta, mutta tällä kertaa Beckin ja kumppaneiden seikkailu yllätti takavasemmalta niin positiivisesti, että perinteitä on rikottava. Joten tässä se tulee:
Heja Sverige (tämä kohta sensuroidaan luultavasti pois Jääkiekon Mömmökisojen alkaessa)! Ruotsalainen tuotantotekniikka näyttää jälleen parhaita puoliaan tuoreimman Beck-tvleffan kohdalla. Cecilia & Rolf Börjlingin kässäri ei ehkä ole kaikkein kekseliämmästä päästä juonellisesti (juonikkuuttakin on toki mukana), mutta upealla tavalla Martin Beck jälleen joutuu ahertamaan selvittääkseen visaisen probleeman.
Vuonna 2002 valmistunut teeveeleffa alkaa tilanteesta, jossa keski-ikäinen nainen löytyy kotoaan raa’asti murhattuna. Kun talon vaatekaapista löytyy murhatun naisen autistinen poika verisenä ja murha-ase kourassaan, alkaa tapaus näyttää liiankin selvältä. Mutta Beck, tuo inhimillisyyttä hehkuva poliisikonkari, ei moiseen tilanteeseen tyydy. Hoitokodin, Beckin äkkiä sairastuneen parhaan toverin, liian nopeasti suljetun jutun ja pikkupojan välillä on ehkä katala yhteys.
Kehuttu ruotsalaisjännäri toimii lähes koko kestonsa ajan vangitsevalla teholla. Gunvald Larsson (Persbrandt) on jälleen vauhdissa Beckin yli-innokkaana ja väkivaltaan herkästi turvautuvana parina, eikä Persbrandtin osuutta leffasarjalle kannata väheksyä.
Beck-leffasarjan kohdalla Poika lasipallossa edustaa terävintä kärkeä. Monelle Hollivuutissa tasapaksua velliä vääntävälle ohjaajalle tätä rainaa voisi suositella oppiaineistoksi poliisijännärien maailmaan. Jättebra!
