Anthony (Eric Bossick) on tyypillisen tylsä persoona. Vaimo Yuriko (Akiko Monô) ja poika Tom (Tiger Charlie Gerhardt). Tai ainakin niin hän luulee, mutta hyvin nopeasti hänen perheensä katoaa ja hän muuttuu irvokkaaksi koneolioksi. Sisuuntuneena hän alkaa selvittää mysteeriä ja jäljitys antaakin vastauksia. Myös yksi epämääräinen juippi (Shin’ya Tsukamoto) tietää asiasta jotain.
Shin’ya Tsukamoto on lyhyesti sanoen kulttiohjaaja ja 17 vuotta taukoa pidettyään hän palasi kertomaan Rautaihmisen ja Kehovasaran seuraajasta, Luoti-ihmisestä. Tarina etenee luotijunan nopeudella, metallisen kylmissä miljöissä ja hyvin vähällä draamalla. Kylmän värimaailman lisäksi kuva ei pysy paikallaan hetkeäkään ja äänimaailma kirskuu ja ulvoo. Lyhyesti sanoen toteutus ei sovellu epileptikoille, mutta on ilmiselvästi harkittu loppuun asti. Pääpaino on silti ihmisen ja koneen epäpyhässä fuusio-synteesissä.
Eric Bossick on äärimmäisen anonyymi päähenkilö mekaanisessa painajaisessa ja tämä repeytyy raivohulluksi koneeksi joka kylläkin ymmärtää täsmälleen miksi hän on muuttunut. Ohjauksen ja käsikirjoituksen lisäksi Tsukamoto on myös antagonistin roolissa ja antaa mainiosti stoalaisen vastakohdan berserkkimäiselle “sankarille”.
Ihminen jälleen kerran osoittaa kykenevyytensä mielettömään aggressioon ja muodonmuutos vain palvelee sen toteuttamisessa. Painajaismainen muodonmuutos antaa tilaa silkalle raivolle ja ehkä Shin’ya Tsukamoton ohjaama elokuva luoti-ihmisestä on pyrkimys esittää abstrakti käsite ‘raivo’ elokuvan muodossa. Juoni ei oikein sovellu abstraktion kanssa yhteen, joten klassikkostatusta (edes japanilaisten kulttiohjaajien faneille) ei saavuteta.
