Nimet marmoritaulussa on virolais-suomalainen yhteistyö, joka on viron kallein koskaan tehty leffa 1,2 miljoonan euron budjetteineen. Tarina kertoo Tarttolaisista koulupojista, jotka osallistuvat Viron itsenäisyystaisteluun venäläisiä vastaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen v. 1918-1920. Sota koulii vähitellen pojista miehiä ja rakkaustarinaakin ujutetaan mukaan ettei mene ihan vaan sotimiseksi ja saadaan vähän naisillekkin jotain.
Leffa pohjautuu virolaisen Albert Kivikasin samannimiseen romaaniin, joka ilmestyi vuonna 1936. Kyseessä ei ole silti romaanin filmatisointi vaan pikemminkin tosiaan pohja filmille, jossa kehyskertomus ja jotkut yksityiskohdat muistuttavat toisiaan. Leffana Nimet Marmoritaulussa on melko tylsä. Näin vain on. Mieleen pulpahtaa väkisinkin suomalaista tuotantoa oleva sotaleffa “Rukajärventie”, joka oli huomattavasti parempi elokuva. Suora mielleyhtymä johtuu varmaan osaksi siitäkin että Peter Franzén on mukana molemmissa leffoissa. Peteriä ei silti voi lähteä tituleeraamaan tässä tapauksessa pääosan esittäjäksi, sen verran vähän hän on kuvioissa mukana.
Viron historiasta ihan pihalla olevana ihmisenä hommaa katselee kylmästi vain leffana ja huomio kiinnittyy puhtaasti tarinaan itsessään sekä tuotannon tekniseen toteutukseen. No, kyllähän räjähteitä ja miehiä on sen verran kehissä että sotafiilis saadaan päälle. Tarina ei dramaturgisesti ole kovinkaan kehuttava ja henkilöhahmot jäävät päähenkilöitä myöten hiukan etäisiksi. Ei voi väittää etteikö yritystä olisi kaikinpuolin, mutta tähän katsojaan leffa ei uppoa.
Virossa leffa on ollut todella suosittu, mutta kyllähän sen ymmärtää kun kyse on tosiaan Viron historian kalleimmasta leffasta ja isänmaallisuuden tunteen kohottajasta. Ajatelkaamme vaikka Mannerheim -leffan rahoitusyrityksiä ulkomailla. Kansallemme tärkeät asiat eivät välttämättä herätä kiinnostusta globaalisti.
