Lastenkirjallisuuden klassikoihin kuuluva Salainen puutarha lienee luettu ja luettaneen monessa koulussakin äidinkielen tahi englannin opetuksen yhteydessä. Klassikon asema ruokkii tavallaan itseään, sillä teos on innoittanut niin runoilijoita, taidemaalareita kuin esimerkiksi elokuvantekijöitäkin tekemään aiheesta omat tulkintansa. Pelkästään elokuvia, jotka suoraan pohjaavat tuohon Frances Hodgson Burnettin kirjaan on tehtailtu viime vuosisadan alusta jo koko liuta. Tämä, vuodelta 1949 oleva versio, on kiehtova ainakin siitä syystä, että siinä on hyödynnetty samaa kikkaa kuin 1939 valmistuneessa Ihmemaa Ozissa: normaalimaailmaa onnellisempi lasten paikka esitetään katsojalle hehkuvan nelivärisenä.
Burnettin kirjalle uskollisesti leffan Mary Lennox (O’Brien) on kalvakka ja ikävä pikkutyttö, joka vanhempiensa poismenon jälkeen lähetetään Intiasta hänelle eksoottiseen Britanniaan. Maryn uusi koti on synkeä Cravenin kartano, jonka loputtomaan huonepaljouteen on helppo eksyä. Taloa hallitsee, silloin kun viitsii paikalla olla, synkeä herra Craven (Marshall). Paikan ainut valopilkku ovat hänen alaisensa Martha (hauskaa murretta antaumuksella vääntävä Lanchester) sekä tämän eläimille puhuva pikkuveli Dickon (Roper). Pienen Maryn elämään tuo hohtoa lisäksi talon mystinen puutarha, johon ei kukaan ole saanut astua kymmeneen vuoteen.
Kirjan sisältö on koottu elokuvaan pääpiirteitä korostaen. Yksi näistä piirteistä on kertomuksen nimikkopaikan ja Maryn kehityksen suhde. Salainen puutarha kehittyy siinä missä Marykin, symbioosissa toistensa kanssa. Kun saavutaan vaiheeseen, jossa Mary on kasvanut ulos entisestä itsestään, leffan tumman goottilaiset sävyt vaihtuvat äkkiä värikylläiseen puutarhaunelmaan. Sen keskellä Maryn ja hänen ystäviensä seurana lekuttelee muuten alkuperäisteoksesta poiketen korppi. Miksi leffan tekijät ovat valinneet korpin punarinnan tilalle, saattaa johtua tumman linnun näyttävämmästä olemuksesta elokuvan mustavalko-osuuksissa, mutta myös korppien kehutusta koulutuskäsiteltävyydestä.
Maryn kehityskertomus nuivasta ja ilkeästä rääpäleestä fiksuksi ja avuliaaksi neidiksi ei tapahdu (tässäkään) elokuvaversiossa ulkoisesti ihan niin selkeänä kuin sen voisi olettaa tapahtuvan. Näyttelijä näyttää elokuvan alusta sen loppuun samalta. Lapsitähti Margaret O’Brien, joka muistetaan myös Judy Garlandin rinnalta leffasta Tyttö ja kosija (1944) sekä Pikku naisia -elokuvan vuoden 1949 versiosta, osaa kuitenkin roolin vaatimat puuskaukset ja hämmästyneet katseet kuin luonnostaan. Valovoimaa on myös pikkuisessa Dean Stockwellissa, joka rähinöi koko voimallaan sairaalloisen Colin Cravenin roolissa. Jos pojan korkeissa poskipäissä ja tuikkivissa silmissä tuntuu olevan jotakin tuttua, ne muistuvat ehkä myös leffasta Gangsterin heila (1988) tai sellaisista sarjoista kuten Aikahyppy (1989-93) sekä Battlestar Galactica (2006-08). Pääosakolmikon kiikkerin pyörä on Dickonia esittävä Brian Roper, joka vaikuttaa osaavan vain yhden tavan reagoida asioihin.
Tämä Salaisen puutarhan versio vetää vertoja tuoreemmillekin, ei pelkästään kahden hienon lapsinäyttelijänsä ansiosta, vaan myös ohjaaja Fred M. Wilcoxin kyvystä kuljettaa tarinaa mielenkiintoisesti. Leffaa voi suositella hyvällä mielellä esimerkiksi sellaisten elokuvien ystäville kuin Pikku prinsessa (The Little Princess, 1939), Pikku lordi (Little Lord Fauntleroy, 1936) ja Suuret toiveet (Great Expectations, 1946). Näitä pätkiä saattaa löytää vaikkapa hyvinvarustetuista kirjastoista, joista toki voi etsiä myös kyseisiä kirjoja.
