Hohhoijaa… Pläjäyksessä on kysymyksessä tositapahtumiin perustuvasta isojen poikien hiekkalaatikkoleikistä. Ollaan vuodessa 1962 ja Neuvostoliitto sijoittaa ohjuksiaan Kuubaan. John F. Kennedyn hallinto yrittää saada kommunistit aisoihin. Poliittinen peli muistuttaa pitkälti shakkia, jossa uhataan alati vastustajan nappuloita, mutta tempo on silti pääsääntöisesti rauhallista.
Jenkkiarmeijan ylipäälliköt haluaisivat antaa kommunisteille isän kädestä ja näyttää kuka oikein määrää. Heput on koulutettu sotimaan, joten lienee luonnollista että asiat nähdään tietystä perspektiivistä. John F. Kennedy lähipiireineen haluaa ratkaista asiat rauhanomaisemmin. Hommassa ketkuillaan niin USA:n hallinnon sisällä kuin kommunistienkin kanssa. Asiat ajautuvat erinäisten juttujen kautta erittäinkin lähelle sitä viimeistä pistettä, jossa ihmiskuntaa ei enää tässä muodossa nähtäisi.
Leffa on historiallisesti vääristelemättömän oloinen kuvaus tapahtuneesta Kuuban kriisistä. Tottakai hommaa on dramatisoitu, mutta selkeät linjat pitää. Rakkaustarinoita ei sotketa joukkoon ja nenäliinat voi siis unohtaa. Tämä ei ole naisten leffa sitten alkuunkaan. Kevin Costner lienee mukana vain harhauttamassa naispuolisia katsojia leffan pariin femiinisti kuivaan aiheeseen. Costner esittää hallituksen erikoisneuvonantajaa, joka joutuu toimimaan sovittelijana USA:n sisäisessä juonittelussa. Asiat hoituvat loppujen lopuksi tiimipelillä vaikka erikoisneuvonantajan hoitelemat jutut ovatkin avaintekijöitä. Costner vetää roolinsa tutun turvallisesti.
Uskon, että leffa kolahtaa paremmin niihin ihmisiin, jotka ovat eläneet tapahtuma-aikaan ja muistavat mistä on ollut kysymys. Tämähän ei ollut leikin asia vaan totisinta totta jota koko maapallo seurasi pussit silmien alla.
