Ian Mackenzie Jeffersin kirjoittama pienoisromaani “Ghost Walker” on päätynyt elokuva-muotoon nimellä The Grey-Suden hetki. Ohjaajan pallilla istuu rankasta poliisitrilleri Narcista (2002),- viihdyttävästä huumorilla hyöstetystä toimintaelokuvasta Smokin Ace’s (2007) ja The A-Team tv-sarjan elokuvaversiosta (2010) tunnettu ohjaaja Joe Carnahan. Jeffers ja Carnahan ovat yhteistyössä kynäillyt The Grey-Suden hetki käsikirjoituksen ja Ridley Scott on ollut yksi tapauksen tuottajista. Lopputuloksena on syntynyt uskomattoman vahva ja erittäin toimiva selviytysmistrilleri.
Alaskan syrjäseudulla sijaitsevalla öljyjalostamolla on vaihtumassa vuoro piakkoin. Turvamiehenä toimivan Ottwayn (Neeson) tehtävänä on pitää alue turvallisena petoeläimiltä ja muilta vaaroilta. Vuoron vaihtuessa miehet siirtyvät paikalliseen lentokoneeseen ja kohti perheitä ja muita tuttavia. Lento päättyy tuhoisasti keskelle talvista metsää ja osa miehistä menehtyy. Ottwayn lisäksi Diaz (Grillo), Henrick (Roberts), Talget (Mulroney), Lewenden (Dale) ja Flannery (Anderson) selviävät turmasta hengissä. Ryhmä päättää lähteä vaeltamaan eteenpäin ja etsimään suojaisaa paikkaa, mutta koko ajan kylmemmäksi käyvä ilma ei olekkaan enään ainoa huolen aihe.
The Grey on yksi viime vuosien rankimmista selviytymiselokuvista, joka toimii miltei jokaisella alueella kympinlailla. Tarina ottaa mukaansa heti alusta ja toimivasti esitetyistä hahmoista oppii välittämään. Carnahan onnistuu pitämään tunnelman koko ajan painostavan kylmänä ja koskettavana. Teatterissa istuva katsojakin voi aistia aidosti sen kylmän tunteen ja epätoivon hetket minkä tarinan hahmotkin kokevat ja tälläkään kertaa ei tarvita lisä-mausteeksi mitään kolmiulotteisuutta. Audiovisuaalisesti The Grey on todella näyttävää työtä, aina lentokone-onnettomuudesta-lumiseen metsään tapaus on toteutettu varsin komeasti. Jopa villisudet onnistuvat tuomaan aitoa karmivaa uhkaa mukaan soppaan.
Hetkittäin jo kauhuelokuvan tasolla käyvä The Grey ei missään vaiheessa ole mikään pelkkä gore-revittely, vaikka tarina sisältääkin muutaman melko rankan kohtauksen. Carnahan ja kumppanit asettavat tarinan hahmot kirjaimellisesti kovan ja julman luonnon keskelle ja täten he joutuvat itse selviämään rankoista koettelemuksista. Jo alkupuolen tehokas lentokone-onnettomuus näyttää oleellisesti mitä on luvassa, kun ihmisiä paiskautuu pitkin lentokonetta ja jotkut ihmiset eivät ole enään yhtenä kappaleena.
Joe Carnahanin ja Ian Mackenzie Jeffersin käsikirjoitus toimii loistavasti, vaikka (Elossa 1993, Reunalla 1998 ja Cast Away 2000) elokuvista ollaankin pienet viitteet otettu mukaan, mutta siitäkin huolimatta The Grey pysyy melkein täysin omalla rankalla tiellään. Pienet takaumat Ottwayn ja hänen vaimonsa kanssa tuovat pientä lämpöä kylmään tarinaan. Carnahan yrittää pariin kertaan hieman herkistää katsojaa kun miehet kirjoittavat viimeisiä sanoja vaimoilleen ja perheilleen. Lopetus on varsin hieno ja mieleenpainuva. lopputekstien aikana ei kannata heti lähteä teatterista ulos, sillä luvassa on vielä yksi tapauksen viimeisteleva kohtaus.
Liam Neeson tekee Schindlerin Listan jälkeen yhden uransa vahvimman roolin. Ottway on rauhallinen ystävistään huolehtiva mies, mutta luonnon keskellä hänestä kuoriutuu hyvinkin arvaamaton äijä. Frank Grillo, Dallas Roberts, Dermot Mulroney, Joe Anderson ja James Badge Dale pärjäävät erinomaisesti Neesonin kelkassa ja saavat hahmoihinsa annoksen tunnetta mukaan. Erityisesti Frank Grillo pääsee näyttämään hieman erilaisella tavalla miten ihmismieli käyttäytyy arvaattoman luonnon keskellä. Ottwayn vaimoa esittävä Anne Openshaw pärjää hyvin tarinan ainoassa naisen roolissa. Marc Streitenfeldin säveltämä score toimii tarinan keskellä loistavasti, joista varsinkin lopulla kuultava kappale Into the Fray jää pyöriin ajatuksiin hetkeksi aikaa kuvien päätyttyä valkokankaalla.
Kokonaisuutena The Grey-Suden hetki on rankka ja lohduton selviytymiselokuva, joka nousee yhdeksi vuoden elokuva-yllättäjäksi.
