Frank (James Caan) on yksityisyrittäjä. Hän murtautuu kassaholveihin ja -kaappeihin ja nämä ovat hänen toimeentulonsa pohjana. Vanha ja vaarallinen Leo (Robert Prosky) taas on osa järjestäytynyttä rikollista yritteliäisyyttä ja joska Frank aikoo lopettaa rikollisen uransa ruvetakseen perheenisäksi Jessien (Tuesday Weld) aviomiehenä on tämän ruvettava yhteistyöhön Leon kanssa, joskin kiistalta ei voida välttyä.
Michael Mann esikoisessaan sai taidokkaan ja nimekään tähden pääroolia vetämään ja vastasi ohjauksen lisäksi käsikirjoituksesta. Teknisinä neuvonantajina toimi iso lauma oikeita konnia, joten lopputulos on teknisesti autenttinen ja koruton. Sittemmin ohjaajansa (ainakin Allekirjoittaneelle) tavaramerkiksi muodostunut urbaanin miljöön kaunis, mutta koruton kuvaus on kuitenkin mukana ja yötä valaisevat kirkkaat valot jotka heijastuvat märästä asfaltista. Mann kuvaa myös miehistä ajattelumaailmaa sen kaikessa tylyydessään ja sellaisessa ei ole tilaa hempeilylle tai vaimoille. Niistä hankkiudutaan eroon ennen kuin sota voi alkaa.
James Caan toimittaa voimakkaan, vahvan ja autenttisen suorituksen ammattitaitoisena ja itsepäisenä murtovarkaana, joskin Mannin kynä on kirjoittanut mukaan melkoisen rankkoja dia- ja monologeja asiaa auttamaan. Frank on kova mies joka pysyy uskollisena aatteilleen ja nousee nopeasti barrikadeille niitä puolustamaan. Robert Prosky on arkkityyppisen epäluotettava gangsteri joka ei pidä sanaansa. Juoni on melkoisen ennalta-arvattavaa laatua ja Tangerine Dreamin musiikki on itse asiassa väärä nuotti tylyyn kokonaisuuteen, mutta yksittäiset kohtaukset pitävät kokonaisuuden kasassa.
Vahva ja koristelematon konnaleffa, missä on mukana rankkoja monologeja ja teknisesti uskottavia murtautumisia, mutta juoni on kliseiden puhkoma ja musiikki suorastaan poraa päätä. Virheet ovat kuitenkin anteeksiannettavissa.
